"Onko se laillinen velka, Tommy?" kysyi El-Soo.
"Se on ryöväystä", vastasi Tommy.
"Mutta kuitenkin se on velka", El-Soo toisti.
Talvi meni menojaan ja alkukevät myöskin, mutta yhä olivat Porportukin saatavat maksamatta. Tämä tapasi El-Soon usein ja selitteli hänelle laveasti, kuten isällekin, miten velka voitaisiin kuitata. Myöskin hän toi mukanaan vanhoja poppamiehiä selvittämään El-Soolle, että häntä ikuisesti painaisi isänsä kirous, jollei velkaa maksettaisi. Kerran sitten tällaisen kohtauksen jälkeen El-Soo teki lopullisen ilmoituksen Porportukille.
"Sanon Teille kaksi seikkaa", El-Soo lausui. "Ensiksi: en ikinä tule vaimoksenne. Muistakaa se! Toiseksi: Teille maksetaan kuusitoistatuhatta dollaria viimeistä senttiä myöten."
"Viisitoistatuhatta yhdeksänsataa kuusikymmentäseitsemän dollaria seitsemänkymmentäviisi senttiä", oikaisi Porportuk.
"Isäni sanoi kuusitoistatuhatta", oli El-Soon vastaus. "Ja ne Teille maksetaan."
"Miten?"
"En tiedä miten, mutta keinon kyllä keksin. Ja nyt saatte mennä, elkääkä kiusatko minua enää. Jos sen teette" — hän pysähtyi keksiäkseen sopivan rangaistuksen — "jos sen teette, niin kieritytän Teitä lumessa vielä kerran, niin pian kuin lunta ensi kerran sataa."
Tämä tapahtui kevään alkupuolella ja vähää myöhemmin El-Soo valmisti yllätyksen. Pitkin Yukonia Chilcootilta joen suuhun saakka, metsämajalta metsämajalle, syrjäisimpiin seutuihin asti, kulki sana, että kesäkuussa, lohen alkaessa nousta, aikoi Klakee-Nahin tytär El-Soo myydä itsensä julkisella huutokaupalla saadakseen Porportukin saatavat maksetuksi. Turhaan häntä koetettiin kiellellä. Pyhän Yrjön aseman lähetyssaarnaaja yritti häntä taivuttaa, mutta sai vastauksen: