Mutta kaikin voimin Akoon nojautui rattaaseen ja katsahti kapteenia silmiin. Hitaasti kapteeni irroitti kätensä tapeista.
"Ihmeellinen veijari", hymisi hän itsekseen.
Akoon piti "Seattlen" aivan matalan rinnassa, kunnes näki naisen tarttuvan keulapuolen reunaan. Sitten hän antoi merkin panna koneet täyteen käyntiin ja kiersi ratasta. Suuri kanootti oli hyvin lähellä, mutta sen ja laivan väli leveni levenemistään.
Nauraen nainen nojautui laivan reunalle — ja huusi: "Ota kiinni minut,
Porportuk!"
Akoon poistui laivasta Fort Yukonissa. Hän hankki pienen, sauvottavan veneen ja lähti Porcupine-jokea ylöspäin. Ja El-Soo oli hänen mukanaan. Matka oli raskas ja tie kulki maailman selkärangan poikki, mutta Akoon oli ennenkin sen kulkenut. Päästyään Porcupinen latvoille he jättivät veneen ja kulkivat jalan Kalliovuorten poikki.
Hyvin mielellään Akoon kulki El-Soon jäljessä ja katseli hänen liikkeitään. Niissä oli sellaista musiikkia, jota hän rakasti. Ja erikoisesti hän oli ihastunut hyvinmuodostuneisiin, pehmeiksiparkittujen nahkavarsien peittämiin sääriin, hoikkiin nilkkoihin ja pieniin jalkoihin, jotka eivät väsyneet pisimpänäkään päivänä.
"Sinä olet keveä kuin ilma", hän sanoi katsoen El-Soohon. "Sinulle ei kulkeminen ole raskasta. Kävelysi on kuin leijailua, niin keveätä on jalkaisi nousu. Sinä olet kuin kauris, El-Soo, ja silmäsi ovat kuin kauriin silmät, kun joskus katsot minuun tahi kun kuulet äkillisen äänen ja mieleesi tulee, onko vaara uhkaamassa. Silmäsi on kuin kauriin silmät nyt, kun katsot minuun."
Ja säteilevänä ja liikutettuna El-Soo suuteli Akoonia.
"Kun saavumme Mackenzielle, niin jatkamme viipymättä matkaamme", sanoi Akoon myöhemmin. "Meidän on päästävä etelään, ennenkuin talvi meidät tavoittaa. Menemme kesämaihin, missä ei ole lunta ollenkaan. Mutta palaamme takaisin. Olen nähnyt paljon maailmaa, mutta missään ei ole sellaista maata kuin Alaska, ei sellaista aurinkoa kuin meillä, ja pitkän kesän jälkeen on lumi tervetullut."
"Ja sinä opit lukemaan", sanoi El-Soo.