Ja Akoon vastasi: "Varmasti opin lukemaan."
Mutta heille sattui viivytys, kun he olivat saapuneet Mackenzielle. He tapasivat Mackenzie-intiaaneja ja metsästysretkellä näiden kanssa Akooniin sattui tapaturmalaukaus. Pyssy oli nuorukaisen kädessä. Kuula mursi Akoonin oikean käsivarren ja lisäksi kaksi kylkiluuta. Akoon osasi jonkunverran haavojen hoitoa ja El-Soo oli oppinut sitä Pyhän Ristin lähetysasemalla. Luut asetettiin paikoilleen ja Akoon loikoili nuotion ääressä antaakseen niiden kasvaa vastakkain. Ja pitihän tulesta kohoava savu moskiitotkin loitolla.
Juuri silloin saapui Porportuk kuuden nuoren miehensä kanssa. Akoon ähkyi avuttomuuttaan ja vetosi Mackenzie-intiaaneihin. Mutta Porportuk esitti vaatimuksensa ja intiaanit olivat ymmällään. Porportuk halusi viedä El-Soon mukaansa, mutta sitä he eivät sallineet. Asiasta oli langetettava tuomio, ja koska asia koski miestä ja naista, niin kutsuttiin vanhustenneuvosto koolle, etteivät nuoret miehet, joiden sydän oli lämmin, antaisi tämän sanelemaa päätöstä.
Vanhukset istuivat ympyrässä moskiittojen karkoittamiseksi sytytetyn tulen ääressä. He olivat laihoja ja ryppyisiä, hengitys raskasta ja läähättävää. Savu vaivasi heitä. Kuihtuneilla käsillään he silloin tällöin hätistelivät savua uhmaavia moskiittoja ja tällaisen ponnistelun jälkeen he aina yskivät ontosti ja tuskallisesti. Eräät sylkivät verta ja yksi heistä istui hieman syrjässä pää eteenpäin kallellaan veren yhtämittaa hitaasti vuotaessa hänen suustaan. He olivat kuin kuolleita ja heidän päivänsä olivat luetut. Kuolemalle oli annettu tuomiovalta.
"Ja minä maksoin hänestä hyvin kalliin hinnan", lopetti Porportuk syytöksensä. "Sellaista hintaa ette ole milloinkaan nähneet. Jos myytte kaiken, mitä teillä on, keihäänne, nuolenne ja pyssynne, nahkanne ja turkiksenne, telttanne, veneenne ja koiranne, jos myytte kaiken, niin ette sittenkään saa kuin kenties tuhannen dollaria. Ja kuitenkin maksoin tästä naisesta, El-Soosta, kaksikymmentäkuusi kertaa kaikkien keihäittenne, nuolienne ja pyssyjenne, nahkojenne ja turkiksienne, telttojenne, veneittenne ja koirienne hinnan. Se oli kallis hinta."
Vanhukset nyökkäsivät juhlallisesti, vaikka heidän ryppyjen ympäröimät silmänsä menivätkin levälleen ihmetyksestä, että yksikään nainen olisi sellaisen omaisuuden arvoinen. Se heistä, jonka suusta verta vuosi, hieroi huuliaan. "Onko tämä totta?" hän kysyi jokaiselta Porportukin nuorelta mieheltä. Ja jokainen heistä vakuutti sen todeksi.
"Onko se totta?" hän kysyi El-Soolta ja tämä vastasi: "Se on totta."
"Mutta Porportuk ei ole maininnut, että hän on vanha", sanoi Akoon, "ja että hänen tyttärensä ovat vanhempia kuin El-Soo."
"Se on totta, Porportuk on vanha mies", varmensi El-Soo.
"Porportukin asia on arvioida oma ikänsä", sanoi vanhus, jonka suusta tuli verta. "Me olemme vanhoja. Mutta nähkääs! Ei ikä ole milloinkaan niin vanha, kuin sen nuoriso arvioi."