"En ymmärrä vieläkään", sanoin. "Aloitahan alusta, niinkuin velkainen mies ainakin, ja kerro minulle koko juttu!"
Ja Lon aloitti. "Victor Chauvet oli vanha ranskalainen, kotoisin Etelä-Ranskasta. Hän tuli Californiaan kulta-aikoina. Hän oli uranaukaisijoita. Kultaa hän ei löytänyt, mutta hänestä tuli sensijaan pulloihin pannun auringonpaisteen valmistaja — lyhyesti viininviljelijä ja -valmistaja. Hän seurasi myöskin kultakummun aaltoilua. Se hänet saattoi ensimäisten mukana Alaskaan sekä Chilcootin ylitse ja pitkin Yukonia jo paljon ennen Carmackin löytöä. Ten Milen vanha kaupunginpaikka oli Chauvet'n. Hän kuljetti ensimäisen postin Arctic Cityyn. Hän valtasi Porcupinessa hiilikaivokset kaksitoista vuotta sitten. Nyt sattui niin, että Victor Chauvet oli hyvä katolilainen, joka rakasti maailmassa kahta asiaa, viiniä ja naista. Viiniä hän rakasti kaikenlajista, mutta naista vain yhtä, Marie Chauvet'n äitiä."
Tällöin minä murahdin ääneen, ajatukseni olivat tietämättäni lentäneet siihen tosiasiaan, että minä maksoin tälle miehelle kaksisataaviisikymmentä dollaria kuukaudessa.
"Mikä nyt vaivaa?" hän kysyi.
"Vaivaa?" toistin. "Ajattelin, että sinun piti kertoa minulle Kultahohteen tarina. En minä tahdo kuulla vanhan ranskalaisen viinilallisi elämäkertaa."
Rauhallisesti Lon sytytti piippunsa, imasi hyvät savut ja pani sitten piipun syrjään sanoen: "Sinähän käskit minun alkamaan alusta."
"Niin kyllä, alusta alkaen."
"Ja Kultahohteen kertomuksen alku on vanha ranskalainen viinilalli, sillä hän oli Marie Chauvet'n isä ja Marie Chauvet oli Kultahohde. Mitä vielä tahdot? Victor Chauvet'lla ei ollut puhumisenarvoisia onnenpotkaisuja. Hän eli omaa elämäänsä pitäen hyvän huolen Mariesta, joka muistutti hänen rakastamaansa naista. Oikein hyvän huolen. Kultahohde oli hänen antamansa hyväilynimi. Flush of Gold Creek (= Kultahohdepoukama) sai nimensä hänen mukaansa, Flush of Goldin kaupunki samoin."
"Nyt", sanoi Lon tehden yhden kirkkaista käänteistään, "olet nähnyt hänet. Mitä arvelet hänestä, hänen näöstään, tarkoitan? Minkä vaikutuksen hän tekee sinun kauneusaistiisi?"
"Hän on tavattoman kaunis", vastasin. "En milloinkaan ole nähnyt ketään hänen vertaistaan. Huolimatta siitä, että arvasin hänen olevan sekapäisen, en saanut eilen illalla silmiäni irti hänestä. Eikä se johtunut uteliaisuudesta. Se oli ihmettelyä, pelkkää ihmettelyä, hän oli niin oudon kaunis."