"Hän oli vielä oudomman kaunis, ennenkuin pimeys lankesi hänen päällensä", Lon sanoi hiljaa. "Hän oli todella kultahohde. Hän käänsi kaikkien miesten sydämet… ja päät. Ponnistellen hän vielä jaksoi muistaa, että kerran voitin Dawsonissa kanoottikilpailun — minä, joka kerran rakastin häntä ja jota hän sanoi rakastavansa. Hänen kauneutensa pakoitti kaikki miehet rakastumaan häneen. Hän olisi voinut saada Pariksen omenan, jos hän olisi silloin ollut mukana, eikä Trojan sotaa olisi ollutkaan, ja loppujen lopuksi olisi hän voinut työntää Pariksen pois luotaan. Ja nyt hän elää pimeydessä ja hän, joka ennen aina oli huikentelevainen, on nyt ensimäistä kertaa pysyvästi ja uskollisesti rakastunut — kiintynyt varjoon, kuolleeseen mieheen, jonka kuolemaa hän ei usko todeksi."
"Tapahtumien kulku oli seuraava. Muistatko, mitä eilen illalla kerroin Dave Walshista, suuresta Dave Walshista? Hän oli sellainen kuin sanoin, ja vielä enemmän, monin kerroin enemmän. Näille maille hän saapui 80-luvun loppupuolella, hän on teidän tienraivaajianne. Silloin hän oli 20-vuotias ja voimat kuin nuorella härällä. Kun oli 25-vuotias, niin hän jaksoi nostaa koholleen maasta kolmetoista 50-naulaista jauhosäkkiä. Aluksi nälkä ajoi hänet majastaan joka syksy. Niihin aikoihin oli tämä maa autiota seutua. Ei ollut jokihöyryjä, ei ruokavarastoja, vain lohenmulloja ja jäniksenjälkiä. Mutta kun nälkä oli karkoittanut hänet kolmena vuonna, niin hän sanoi, että karkoituksia oli ollut tarpeeksi, ja seuraavana vuonna hän pysyi paikoillaan. Hän söi pelkästään lihaa, milloin hänen onnistui sitä saada. Sinä talvena häneltä meni yksitoista koiraa ruuaksi. Mutta hän pysyi paikallaan. Ja seuraavanakin talvena hän oli paikoillaan ja sitä seuraavana. Ei milloinkaan hän enää jättänyt näitä maita. Hän oli härkä, suuri härkä. Hän kykeni ottamaan suuremman kantamuksen kuin chicatintiaani, kanootilla hän kulki nopeammin kuin stick ja jalat märkinä hän voi jatkaa matkaa koko päivän 50° pakkasessa, ja se merkitsee, sen sanon, hengen edestä kävelemistä. Sinun jalkasi jäätyisivät 25° pakkasessa, jos ne kastuisivat ja sinä yrittäisit jatkaa matkaa."
"Dave Walsh oli voimiltaan kuni härkä. Ja kuitenkin hän oli lauha ja herkkäluontoinen. Kuka hyvänsä voi häntä peijata, pahinkin nauta voi leiripaikalla valehdella häneltä viimeisen dollarin. 'Mutta mitäpä siitä', hänellä oli tapana nauraa omaa herkkyyttään, 'ei se vie minulta yöunta.' Elkää silti kuitenkaan luulko, ettei hänellä ollut selkärankaa. Muistattehan, kun kerroin hänen menneen kaatamaan karhua pistoolilla. Ja jos tappelu syntyi, niin Dave oli aina pahin kaikista. Hän oli raja, jos sillä sanalla voin kuvata sitä, miten rajaton hän oli, kun hän joutui liikkeeseen. Heikkojen oli helppo tulla hänen kanssaan toimeen, mutta vahvojen miesten oli väistyttävä hänen tieltään, jos siksi sattui. Ja hän oli sellainen mies, josta miehet pitivät, hän oli miesten mies, mikä on sanoista kaikkein kaunein.
"Dave ei ollut mukana hurjassa riennossa Dawsoniin, silloin kun Carmack teki Bonanza-löydön. Nähkääs, juuri silloin Dave oli Mammon Creekin seuduilla ja teki siellä löydön itse. Hän keksi Mammon Creekin. Sinä talvena hän hankki 84 tuhatta ja teki valtauksen, joka näytti tuottavan parisataatuhatta seuraavana talvena. Kun sitten kesän tullen maa kävi sohjoiseksi, niin hän pistäytyi Yukonia pitkin Dawsoniin katsomaan Carmackin löytöä. Ja siellä hän näki Kultahohteen. Muistan sen illan. Muistan sen ikäni. Kaikki kävi niin äkkiä ja melkeinpä hirvittää ajatellessa voimakasta miestä, joka menetti kaikki voimansa Kultahohteen, heikon, vaalean naisen hempeiden silmien yhdestä katseesta. Se tapahtui hänen isänsä, vanhan Victor Chauvet'n majassa. Daven olivat ystävät tuoneet sinne puhelemaan Mammon Creekin talonpaikoista. Mutta varsin vähäisiä olivat hänen puheensa ja sekin vähä, mitä hän sanoi, oli pelkkää sekasotkua. Kultahohteen näkeminen oli saattanut Daven pyörälle. Daven lähdettyä vanha Victor Chauvet väitti jyrkästi, että Dave oli ollut juovuksissa. Ja niin hän olikin. Juovuksissa hän oli, mutta se voimakas juoma, mistä hän oli juopunut, oli Kultahohde.
"Se oli ratkaiseva tapahtuma Davelle, tämä Kultahohteen ensimäinen näkeminen. Hän ei lähtenytkään takaisin Yukonia alaspäin viikon kuluttua, niinkuin oli aikonut. Hän vitkasteli kuukauden, kaksi kuukautta, koko kesän. Ja me, jotka olimme jo kärsineet, ymmärsimme sen ja ihmettelimme, mihin se päättyisi. Meidän mielestämme oli epäilemättömän selvää, että Kultahohde oli löytänyt mestarinsa. Ja miksikä ei? Dave Walshin elämässä oli paljon romantiikkaa. Hän oli Mammonin kuningas, hän oli tehnyt Mammon Creekin löydön. Hän oli vanhaa, hapanta taikinaa, tämän maan vanhimpia tienraivaajia — hänen kulkiessaan ohitse ihmiset tavallisesti katsoivat taakseen ja sanoivat kunnioituksensekaisella äänellä toisilleen: 'Siinä on Dave Walsh'. Ja miksikä ei? Hän oli kuusi jalkaa neljä tuumaa pitkä, tukka keltainen, niskasta kihartuva. Ja hän oli voimakas kuin härkä, keltaharjainen härkä, ja ikää hänellä oli 31 vuotta.
"Ja Kultahohde rakasti häntä ja tanssittuaan keskenään koko kesän kestäneen kosinta-ajan he lopuksi julkaisivat kihlauksensa. Syksy oli käsillä, Daven oli palattava talvisiin töihinsä Mammon Creekiin ja Kultahohde kieltäytyi lähtemästä heti vihille. Dave pani Dusky Burnsin hoitamaan Mammon Creekin valtausta ja jäi itse edelleen Dawsoniin. Mutta se ei auttanut. Kultahohde tahtoi olla vapaana vielä jonkun aikaa, hänen täytyi saada olla vapaana ja hän suostuisi vihittäväksi vasta seuraavana vuonna. Ja niinpä lähtikin Dave Walsh ensimäisiä jäitä myöten Yukonia pitkin alaspäin, yksin koirineen, uskoen, että vihkiäiset pidettäisiin, kun hän saapuisi seuraavana vuonna Dawsoniin ensimäisellä höyrylaivalla.
"Niin, Dave oli varma kuin Pohjantähti ja Kultahohde taas petollinen kuin kompassineula magneettikuormassa. Dave oli yhtä tasainen ja vakava kuin Kultahohde huikentelevainen ja epävakainen ja jostakin syystä Dave, joka ei milloinkaan ollut ketään epäillyt, epäili häntä. Kenties oli se rakkaudesta johtuvaa kateellista itsekkyyttä, kenties Kultahohteen sielusta hänen sieluunsa tarttunut aavistus. Joka tapauksessa Davea vaivasi Kultahohteen epävakaisuudesta aiheutunut pelko. Hän pelkäsi uskoa Kultahohdetta yksin seuraavaan vuoteen asti, hänen täytyi se tehdä ja senvuoksi hän oli melkein vimmoissaan. Jonkun verran kertoi vanha Victor Chauvet minulle jälkeenpäin ja kaikesta siitä, mitä sain kuulla, päättelin, että Chauvet'n majassa oli jonkunlainen perhenäytös, ennen kuin Dave lähti koirineen. Hän oli seisonut vanhan ranskalaisen edessä Kultahohde rinnallaan ja selitti, että he olivat sidotut toisiinsa. Hän oli ollut varsin dramaattinen, silmät palaen, kertoi vanha Victor. Jotain hän oli puhunut siitä, että: 'kunnes kuolema meidät erottaa'. Ja erikoisesti muisti vanha Victor, että hän oli kerran tarttunut Kultahohteen olkapäähän suurella kädellään ja melkein puistellen tätä sanonut: 'Kuolemaankin asti sinä olet minun ja haudastanikin nousisin vaatimaan sinut omakseni.' Vanha Victor muisti sanasta sanaan sen lauseen: 'Kuolemaankin asti sinä olet minun ja haudastanikin nousisin vaatimaan sinut omakseni.' ja jälkeenpäin hän kertoi minulle, että Kultahohde oli säikähtänyt hyvin kovasti ja että hän, Victor, oli myöhemmin kahden kesken selittänyt Davelle, että Kultahohteen säilyttämiseksi ei se ollut oikea tapa — että hänen oli kohdeltava Kultahohdetta hellästi ja pidettävä hänet iloisena, jos hän aikoi säilyttää hänet omanaan.
"Selvää on mielestäni, että Kultahohde oli säikähtänyt. Itse hän kohteli miehiä aivan mielivaltaisesti, kun taas miehet suhtautuivat häneen kuten johonkin hyvin herkkään ja hentoon, jota ei millään ehdolla saanut loukata. Hän ei tietänyt, mitä ankaruus oli… kunnes Dave Walsh, kuuden jalan ja neljän tuuman korkuinen, voimakas härkä, tarttui häneen kiinni suurine käsineen ja vakuutti hänelle, että hän oli hänen omansa kuolemaan asti, ja muuta sellaista. Ja lisäksi oli sinä talvena Dawsonissa eräs soittaja — eräs noita makaroonileukaisia, rasvatenoorisia italialaisia — ja Kultahohde menetti sydämensä hänelle. Kenties se oli vain luuloteltua ihastusta, en tiedä sitä. Joskus minusta tuntuu, että hän todella rakasti Dave Walshia. Kentiespä juuri sentähden, että Dave oli säikäyttänyt hänet puhumalla kuolemasta ja haudasta nousemisesta ja muusta sellaisesta, hän lopuksikin kiintyi italialaiseen soittelijaan. Mutta kaikki se on arvailua ja tosiseikat ovat pääasia kertomuksessa. Hän ei ollutkaan italialainen, hän oli venäläinen kreivi — siinä totuus. Eikä hän ammatiltaan ollut pianonsoittaja eikä sentapainen. Hän soitteli viulua ja pianoa ja lauloi — lauloi hyvin — mutta hän lauloi omaksi huvikseen ja kuulijainsa huviksi. Rahaa hänellä oli myöskin — ja juuri tässä kohdassa tahdon sanoa, ettei Kultahohde milloinkaan ollut välittänyt rahasta hituistakaan. Huikentelevainen hän oli, mutta likaista halpuutta hänessä ei ollut.
"Mutta jatkan kertomusta. Kultahohde oli sidottu Daveen ja Daven piti saapua ensimäisellä höyrylaivalla häntä noutamaan. Oli vuosi 1899 ja ensimäistä höyrylaivaa odotettiin kesäkuun puolivälissä. Ja Kultahohde ei uskaltanut hylätä Davea ja sitten kohdata häntä. Kaikki suunniteltiin äkkiä. Venäläinen soittaja, kreivi, oli hänen nöyrä orjansa. Kultahohde teki suunnitelman, tiedän sen. Niin paljon sain vanhalta Victorilta jälkeenpäin tietää. Kreivi sai Kultahohteelta määräykset ja lähti ensimäisessä höyrylaivassa alaspäin jokea. Laiva oli Golden Rocket. Ja Kultahohde lähti siinä myöskin. Ja minäkin lähdin. Aioin Circle Cityyn ja olinpa lopullisesti hämmästynyt tavatessani Kultahohteen laivalla. Hänen nimeään en ollut nähnyt matkustajaluettelosta. Hän oli kreivin kanssa kaiken aikaa, onnellisena ja hymyilevänä, ja huomasin, että kreivin mukana oli matkustajaluetteloon merkitty hänen vaimonsa. Niin se oli, huone, numero ja kaikki. Ensi kerran sain tietää, että hän oli naimisissa, vaimosta vain en nähnyt jälkeäkään… jollei sillä tarkoitettu Kultahohdetta. Olisivatko he kenties menneet avioliittoon ennen lähtöään, mietiskelin. Heistä oli kulkenut puheita Dawsonissa ja oli lyöty vetoja, että kreivi oli syrjäyttänyt Daven laudalta.
"Puhelin laivan kassanhoitajan kanssa. Hän ei tietänyt sen enempää kuin minäkään. Hän ei edes tuntenut Kultahohdetta ja lisäksi oli hänellä työtä melkein yli voimien. Tiedät, minkälainen Yukonilla kulkeva höyrylaiva on, mutta et voi arvatakaan, minkälaista oli elämä Golden Rocketiila, kun se lähti Dawsonista kesäkuussa 1898. Ensimäisenä laivana oli se saanut kuljettaakseen kaikki keripukkipotilaat ja muut sairaaloiden asukkaat. Ja sitten täytyi siinä olla ainakin parin miljoonan arvosta Klondiken kultahietaa ja -jyviä, puhumattakaan tiukkaan sullotuista matkustajista, koirista ja muista eläimistä loppumattomiin asti. Ja rahti- ja matkatavaroita oli se reunojaan myöten täynnä. Etusillalla oli niitä vuorenkorkuinen röykkiö ja lisää tuli jokaisessa pienessä pysähdyspaikassa matkan varrella. Näin, kun laatikko tuotiin laivaan Teelee Portagessa, ja tiesin, kenenkä laatikko se oli, mutta en arvannut, minkälainen jookkeri sen sisälläolija oli. Ja se nostettiin etusillalle tavararöykkiön huipulle eikä sitä edes asetettu liioin tanakasti sinne. Laivamies ajatteli tulla uudelleen sitä asettelemaan, mutta unohti sitten koko asian. Iso, äreä koira, joka kiipesi tavararöykkiölle ja asettui arkun viereen pitkälleen, tuntui silloin minusta tutulta. Ja sitten sivuutimme Dawsoniin matkalla olevan Glen dalen. Sen tervehtiessä meitä ajattelin Davea, joka oli mukana laivassa kiiruhtaen Dawsoniin noutamaan Kultahohdetta. Käännyin katsomaan tätä. Hän seisoi laivan kaiteen vierellä silmät kirkkaina, mutta hieman pelokkaan näköisenä katsellen toista laivaa ja painautui lähemmäksi kreiviä ikäänkuin turvaa pyytäen. Hänen ei olisi pitänyt nojautua kreiviin niin turvautuvasti eikä minun olisi tarvinnut olla niin varma, että Dave Walsh saapuu Dawsoniin ja vimmastuu. Sillä Dave Walsh ei ollut Glen dalella. Monista seikoista en silloin ollut vielä selvillä, pian sain ne tietää, esim. sen, että paria ei vielä oltu vihitty. Puolen tunnin sisällä ryhdyttiin vihkimisvalmistuksiin. Kun suuri kajuutta oli täynnä sairaita ja 'Golden Rocket' muutenkin tungokseen asti täynnä, niin sopivimmaksi paikaksi tätä juhlallisia toimitusta varten huomattiin pieni tyhjä paikka alemmalla etukannella kaiteen ja laskuportaiden vierellä, suuren tavaravuoren juurella, jonka huipulla oli ennen mainittu iso arkku ja nukkuva koira. Laivalla oli lähetyssaarnaaja, joka aikoi seuraavaan pysähdyspaikkaan, Eagle Cityyn, joten hänen apuunsa oli nopeasti turvauduttava. Ja he suunnittelivat solmita avioliiton laivalla.