"Mutta olen kiiruhtanut tapahtumien edelle. Syy, minkä vuoksi Dave Walsh ei ollut 'Glen dale'lla', oli se, että hän oli 'Golden Rocket'illa'. Näin se oli käynyt. Vitkasteltuaan Dawsonissa Kultahohteen tähden hän lähti Mammon Creekiin jäitse. Siellä oli Dusky Burns hoitanut valtauksen asiat siksi hyvin, ettei häntä siellä tarvittu. Senvuoksi hän pani rekeen vähän ruokaa, valjasti koirat, otti mukaansa erään intiaanin ja lähti Surprise Lakea kohti. Hän oli aina pitänyt siitä seudusta. Kenties et tiedä tämän seudun aikaisempia tapahtumia. Mutta edellytykset olivat siihen aikaan hyvät ja Dave ryhtyi rakentamaan majaa Kultahohteelle ja itselleen. Siinä majassa me viime yönä nukuimme. Saatuaan sen valmiiksi hän lähti metsästämään hirviä Teeleen haarautumalle ottaen intiaanin mukaansa.
"Ja sitten kävi näin. Sattui ankara pakkasen puuska. Lämpömittari painui 40:een, 50:een, 60:een asteeseen nollan alapuolelle. Muistan ne pakkaset, olin silloin Forty Milessa, ja muistan myös juuri saman päivänkin. Klo 11:n aikaan aamulla Pohjois-Alaskan Yhtiön varastorakennuksella oleva spriilämpömittari painui 75 asteeseen nollan alapuolelle. Ja sinä aamuna oli Dave Walsh Teeleen haaraantuman läheisyydessä hirvijahdissa intiaaninsa kanssa. Kaiken sen kertoi intiaani minulle jälkeenpäin, kuljimme sittemmin yhdessä jäitse Dyeahin. Sinä aamuna hra Intiaanin petti jää ja hän kastui vyötäisiään myöten. Luonnollisestikin hän rupesi heti jäätymään. Ainoa oikea menettely olisi ollut tulenteko. Mutta Dave Walsh oli härkä. Oli vain puolen mailin matka leiripaikalle, missä tuli oli entisestään palamassa. Minkävuoksi ryhtyä uutta sytyttelemään! Hän heitti hra Intiaanin olalleen — ja juoksi tämä selässään — puoli mailia — lämpömittarin osoittaessa 75 astetta pakkasta. Tiedätte, mitä se merkitsee. Itsemurha. Muuta nimitystä ei sille voi antaa. Nähkääs, se intiaanipukki painoi yli kaksisataa naulaa ja Dave juoksi puoli mailia kantaen häntä selässään. Tietysti hän palellutti keuhkonsa. Niiden on täytynyt paleltua melkein jääksi. Se oli mielettömin teko, minkä kukaan olisi voinut tehdä. Ja joka tapauksessa kuoli Dave Walsh muutamia viikkoja kestäneiden kauheiden tuskien jälkeen.
"Intiaani ei tietänyt, mitä hänen olisi pitänyt tehdä ruumiille. Tavallisuuden mukaanhan hänen olisi pitänyt haudata se ja antaa koko asian päättyä siihen. Mutta hän tiesi, että Dave Walsh oli suuri mies, suurien rahojen arvoinen, 'hi-yu skookum' päällikkö. Myöskin oli hän nähnyt muitten hi-yu skookumien ruumiita kuljetettavan ympäri maata, ikäänkuin niillä olisi suurikin arvo. Ja niinpä hän päätti viedä Daven ruumiin Forty Mileen, Daven päämajaan. Tiedät, minkälaista jää on ruohojen juurilla tässä maassa — no, niin, intiaani pani Daven suon reunaan — lyhyesti, hän jäädytti Daven. Dave olisi voinut jäädä sinne tuhanneksi vuodeksi ja yhä pysyä samana, entisenä Davena. Ymmärräthän, aivan samalla tavoin kuin jäädytyslaitoksessa. Sitten intiaani nouti sahan Surprise Laken majalta ja sahasi tarpeeksi lautoja ruumisarkkua varten. Ja ilmojen leutonemista odotellessaan hän metsästeli ampuen kymmenisentuhatta naulaa hirviä, jotka hän myös jäädytti. Ilmat leutonivat. Teeleesta lähtivät jäät. Hän rakensi lautan, lastasi sille lihat, Daven ruumisarkun sekä koiravaljakon ja laski sitten Teeleestä alaspäin.
"Lautta tarttui hirsiruuhkaan ja pääsi irti vasta kahden päivän kuluttua. Oli paahtavan kuumaa ja hra intiaani oli vähällä menettää hirvenlihansa. Kun hän sitten saapui Teelee Portageen, niin hän laski, että höyrylaiva saapuisi Forty Mileen nopeammin kuin hänen lauttansa. Hän siirsi tavaransa laivaan ja siten sattui niin, että 'Golden Rocket'in' etusillalla oli Kultahohde juuri vihittävänä, samalla kuin Dave Walsh suuressa arkussaan heitti varjonsa häneen. Ja yhden seikan unohdin kokonaan. Kun äreä koira tuli Teelee Portagessa laivaan, tuntui se minusta tutulta. Se oli Pee-lat, Dave Walshin valjakon johtaja ja hänen suosikkinsa — kauhea tappelija, sekin. Se makasi arkun vieressä.
"Kultahohde näki minut, kutsui minut luokseen, pudisti kättäni ja esitti minut kreiville. Kultahohde oli kaunis. Olin häneen yhtä hullusti rakastunut kuin milloinkaan. Hän hymyili minulle sanoen, että minun oli merkittävä nimeni yhdeksi todistajaksi. Ja hänen pyyntöään oli mahdoton evätä. Hän oli yhä lapsi, yhtä julma kuin lapset yleensä. Myöskin kertoi hän minulle, että hänen hallussaan oli ainoat kaksi pulloa shampanjaa, jotka Dawsonissa olivat, tahi oikeammin, jotka olivat edellisenä iltana olleet Dawsonissa, ja ennenkuin osasin arvatakaan, oli hän pyytänyt minua ottamaan lasin hänen ja kreivin onneksi. Laivassa olijat tunkeutuivat ympärille, muiden muassa laivan kapteeni hyvin tärkeännäköisenä, nähtävästi saadakseen kilistää viinilasia. Se oli kummallinen vihkimätilaisuus. Yläkannella onnettomat potilaat, monella jo toinen jalka haudassa, tuijottelivat alaspäin meihin. Myöskin intiaaneja siellä oli, kaikki tunkeutuneina samaan kehään, sekä pukkeja ja kilejä puhumattakaan paristakymmenestäviidestä murisevasta susikoirasta. Lähetyssaarnaaja asetti avioliittoon aikovat rinnakkain ja aloitti juhlallisen toimituksen. Ja juuri silloin rupesivat koirat tappelemaan tavararöykkiön päällä — suuren arkun vieressä maannut Pee-lat ja erään intiaanin valkokarvainen koira. Tappelun puhkeaminen ei käynyt äkkiä. Koirat parhaillaan murisivat toisilleen jonkun matkan päästä, tiedättehän, ikäänkuin antaen keveitä pitkiä napsauksia. Olihan niiden melu häiritsevää, mutta lähetyssaarnaajan ääni kuului kuitenkin selvästi.
"Ei ollut ensinkään helppoa päästä koirien lähelle niitä erottamaan paitsi röykkiön toiselta puolelta. Mutta siellä taas ei ollut ketään, kaikki olivat, nähkääs, keräytyneet katsomaan vihkimätoimitusta. Sittenkin olisi kaikki saattanut sujua onnellisesti, jollei kapteeni olisi viskannut kalikalla koiria. Se pilasi kaiken. Kuten sanoin, jollei kapteeni olisi viskannut kalikkaa, niin mitään ei olisi tapahtunut.
"Lähetyssaarnaaja oli juuri päässyt toimituksen siihen kohtaan, jossa ovat sanat 'myötä- ja vastoinkäymisessä' ja 'kunnes kuolema meidät erottaa'. Ja juuri silloin kapteeni heitti kalikan. Näin koko tapauksen. Kalikka sattui Pee-latiin ja samassa valkoinen koira hyökkäsi sen kimppuun. Kalikka sen sai aikaan. Koirat tyrkkäsivät arkkua ja se alkoi liukua alas toinen pää edellä. Aluksi kävi liukuminen hitaasti, kunnes pitkähkö arkku joutui röykkiön äkkijyrkälle reunalle, josta se tuli alas yhdellä rysäyksellä. Sen puoleiselta katsojakehältä ehtivät kaikki väistyä syrjään. Kultahohde ja kreivi seisoivat kehän vastaisella puolella kasvot arkkuun päin, lähetyssaarnaaja taas selin arkkuun. Arkku putosi ainakin kymmenen jalkaa suoraan alaspäin tullen kannelle päälleen.
"Nyt on muistettava, ettei meistä kukaan tietänyt, että Dave Walsh oli kuollut. Luulimme hänen olevan 'Glen dale'lla' matkalla Dawsoniin. Lähetyssaarnaaja oli siirtynyt hieman syrjään, joten Kultahohde ja kreivi olivat suoraan arkun vastassa sen pudotessa. Kaikki tapahtui kuten näyttämöllä, sen paremmin ei sitä olisi voitu suunnitella. Arkku putosi pää edellä ja juuri oikea pää edellä. Arkun kansi lennähti auki ja siitä heilahti esille Dave Walsh seisoen, osaksi huopiin käärittynä, keltainen tukka hulmuten ja välkkyen auringonpaisteessa. Niin, Dave tuli jaloilleen ja heilahti suoraan Kultahohdetta kohti. Tämä ei tietänyt, että hän oli kuollut, mutta epäilemättä hänestä saattoi tuntua, että Dave, maattuaan röykkiön päällä kaksi päivää arkussaan, juuri nyt, tällä hetkellä, nousi kuolleista vaatimaan häntä omakseen. Mahdollisesti hän ajatteli niin, joka tapauksessa näky jähmetytti hänet. Liikkumattomana, jäykkänä hän seisoi katsoen, kun Dave Walsh tuli häntä noutamaan. Ja Dave sai hänet. Näytti melkein siltä, kuin olisi Dave kiertänyt käsivartensa hänen ympärilleen, mutta tapahtuipa niin tai ei, joka tapauksessa he yhdessä kaatuivat kannelle. Meidän oli ensin nostettava Dave Walshin ruumis pois, ennenkuin pääsimme Kultahohteeseen käsiksi. Hän oli pyörtynyt, mutta olisi ollut yhtä hyvä, jos hän ei olisi milloinkaan vironnut siitä pyörtymyksestä. Sillä virottuaan hän alkoi kirkua mielipuolen tavoin. Sitä hän jatkoi tuntikausia väsyksiin asti… Niinpä kyllä, kyllä hän parani. Eilen illalla näit hänet ja tiedät, miten parantunut hän on. Ei hän raivoa, se on kyllä totta, mutta pimeydessä hän elää. Hän luulottelee odottavansa Dave Walshia ja siksi hän asuu tämän häntä varten rakentamassa majassa. Enää hän ei ole huikentelevainen. Yhdeksän vuotta on hän nyt ollut Dave Walshille uskollinen ja luultavasti on hän uskollinen loppuun asti."
Lon Mc Fane työnsi huopien reunan alas ja valmistautui ryömimään vuoteeseen.
"Kuljetamme hänelle ruokavarat joka vuosi", hän lisäsi, "ja yhteisesti pidämme hänestä huolta. Mutta vasta viime yönä hän ensi kertaa tunsi minut jälleen."