"Heittäkääpäs! Heittäkääpäs, sanon teille!"
Rasmussenin oli onnistunut vetää esille revolverinsa, ja pidellen kyynärpäällään perämelaa paikoillaan hän tähtäsi kirjeenvaihtajaan. Kirjeenvaihtaja hyppäsi penkille ja huojui edestakaisin uhkaavin, vihan vääristämin kasvoin.
"Hyvä Jumala!"
Näin huusi toinen kirjeenvaihtaja heittäytyen suin päin veneen pohjalle. Rasmussenin huomaamattomuuden tähden oli vene joutunut omiin valtoihinsa kietoutuen laineisiin. Purjeet lepattivat höllinä, ja puomi heilahti kauhealla voimalla veneen ylitse heittäen raivostuneen kirjeenvaihtajan yli laidan katkaistuaan hänen selkänsä. Sitten masto ja purjeet putosivat veteen. Seuraava laine peitti kaikki, ja Rasmussen kiiruhti ämpärin luo.
Puolen tunnin aikana kiiti heidän ohitseen useampia veneitä, sekä pieniä että isoja. Mutta äkkiä ilmestyi näkyviin kymmentonninen jaala ja alkoi perikatonsa uhalla vähentää purjeitaan pyrkien lähemmäksi.
"Pysykää loitommalla! Pysykää loitommalla!" karjui Rasmussen.
Mutta hänen matalan veneensä laita hipoi jo raskaan aluksen kylkeä, ja henkiinjäänyt kirjeenvaihtaja nousi jaalaan. Rasmussen hyökkäsi kuin kissa laatikoiden luo ja sitten "Alman" kokkaan koettaen puutunein sormin kiinnittää venettään jaalasta riippuvaan köyteen.
"Nouskaa kannelle!" huusi hänelle joku punapartainen mies.
"Minulla on täällä tuhat tusinaa munia!" huusi hän vastaan. "Ottakaa minut hinattavaksenne! Maksan teille siitä!"
"Joutukaa kannelle!" huusivat kaikki yhteen ääneen.