"Puolitoista dollaria niistä pitäisi saada", vastasi hän.
"Hyvä", vastasi turkispukuinen mies nopeasti. "Antakaa minulle tusina."
"Mi… minä aioin sanoa: puolitoista dollaria kappale", lausui epäröiden Rasmussen.
"Ymmärrän. Olen kuullut. Antakaa kaksi tusinaa. Tässä on maksu."
Hän veti näkyviin täysinäisen kultahiekkapussin, pienen makkaran kokoisen, ja koputteli sitä huolettomasti ohjaussauvaan. Rasmussen tunsi vavahduksen mahakuopassaan ja nipistyksen nenässään, ja hänen teki kovasti mieli istuutua lumeen ja itkeä. Mutta uteliasta joukkoa alkoi jo kerääntyä heidän ympärilleen, ja kaikki kyselivät munia. Hänellä ei ollut vaakaa, mutta karhunnahkaturkkinen mies toi sellaisen ja punnitsi avuliaasti kultahiekkaa Rasmussenin jaellessa tavaraa. Pian syntyi tungosta ja hämminkiä ja alkoi kuulua huutoja. Jokainen tahtoi ostaa ja saada osansa mitä pikimmin. Mutta joukon melun yltyessä väheni Rasmussenin kauppainto. Tämä ei käynyt päinsä. Eivät he suotta ostaneet näin kilvan. Kenties munat maksoivatkin kaksi dollaria kappale? Oli miten tahansa, puolitoista hän voi niistä saada milloin hyvänsä.
"Jo riittää!" huusi hän myytyään muutamia satoja kappaleita. "Jo riittää! En jaksa enää! Haen asunnon itselleni; sinne voitte tulla ostamaan."
Kuului huokaus, mutta karhunnahkamies lausui hyväksymisensä. Hänen avarissa taskuissaan kolisi kaksi tusinaa jäätyneitä munia; mitä hän huoli siitä, oliko muilla kaupungin asukkailla mitään syötävää. Sitäpaitsi hän näki, että Rasmussen tuskin pysyi jaloillaan.
"Tuossa on tuparähjä, toinen nurkkaus Monte Carlosta oikealle", sanoi hän. "Siinä on pullolasi-ikkuna. Ei se ole minun, mutta hoitooni se on uskottu. Vuokra on kymmenen dollaria vuorokaudelta, ja se on halpa se. Menkää vain sinne, tulen teitä katsomaan. Älkää unohtako pullolasi-ikkunaa! Heh-heh-hee!" huusi hän hetkisen perästä. "Lähdenpä tästä tuonne harjulle muistelemaan synnyinmaatani."
Matkalla asuntoonsa Rasmussen muisti olevansa nälissään ja osti yhtä ja toista ruokatarviketta yhtiön puodista, pihvin lihakauppiaalta ja kuivattua lohta koirilleen. Vaivatta hän löysi tuvan ja riisumatta koiria valjaista teki tulen takkaan ja alkoi keittää kahvia.
"Puolitoista dollaria kappaleelta tekee tuhannelta tusinalta kahdeksantoistatuhatta dollaria", jupisi hän itsekseen koko ajan hommaillessaan.