Hän pani pihvin paistinpannuun, kun ovi aukeni. Vilkaistessaan tulijaan hän näki, että se oli turkkimies. Tämä astui sisään päättävästi aivan kuin jollekin määrätylle asialle, mutta katsahdettuaan Rasmusseniin hän näytti epäröivän.
"Tuota noin… Tulin teille ilmoittamaan…" alkoi hän, mutta vaikeni.
Rasmussenin mieleen juolahti, että hän oli tullut perimään vuokraa.
"Nähkääs… helkkarissa… munat eivät ole oikein hyviä!"
Rasmussen horjahti aivan kuin olisi saanut iskun silmiensä väliin. Koko maja pyöri hänen silmissään, ja hän oli kaatumaisillaan. Tukea etsien hän ojensi kätensä ja nojautui kuumaa uunia vasten. Viiltävä kipu ja palaneen lihan käry palauttivat hänet tuntoihinsa.
"Ymmärrän", sanoi hän hitaasti ja alkoi kiirehtimättä kaivella taskujaan ottaakseen sieltä kukkaron. "Vaaditte takaisin rahanne!"
"Ei ole kysymys rahoista", vastasi mies. "Eikö teillä ole toisia munia — pilaantumattomia?"
Rasmussen pudisti päätään.
"Ottakaa vain rahanne."
Mutta mies kieltäytyi ja peräytyi ovea kohti lausuen: