"Palaan luoksenne hetkisen kuluttua, kun olette tarkastanut varastonne, ja otan mitä on."
Rasmussen kieritti majaan halkotukin ja kantoi munat sisään. Kaikki tapahtui aivan rauhallisesti. Ottaen käteensä kirveen hän halkaisi munan toisensa jälkeen, tarkasti huolellisesti puoliskot ja viskasi ne lattialle. Aluksi hän otti muutamia kappaleita joka laatikosta, sitten hän tyhjensi koko laatikon yhdellä kertaa. Röykkiö lattialla kasvoi. Kahvi kiehui maahan, palaneen pihvin käry täytti huoneen. Ja hän särki järjestelmällisesti munan toisensa perästä, kunnes viimeinen laatikko oli tyhjänä.
Joku kolkutti oveen, kopautti vielä kerran ja viimein astui sisään.
"Mikä sotku!" huudahti hän pysähtyen ja katsellen hävitystä.
Paloitellut munat alkoivat sulaa kuuman lieden luona, ja ilkeä haju kävi yhä voimakkaammaksi.
"Ne ovat kai pilaantuneet laivassa", arveli vieras.
Rasmussen katseli häntä pitkään ja typerästi.
"Olen Murray, Paksu Jim Murray, kaikki minut tuntevat", esittäytyi vieras. "Minulle kerrottiin juuri, että munanne ovat pilaantuneita, ja olen valmis antamaan kaksisataa koko roskasta. Vaikka se on huonompaa kuin lohenliha, kelpaa se kuitenkin koirille."
Rasmussen oli kuin kivettynyt. Hän ei liikahtanutkaan. "Menkää helvettiin", lausui hän sävyisästi.
"Mutta miettikää asiaa. Toivon tarjonneeni riittävän summan moisesta moskasta. Onhan se parempi kuin ihan ilman. Kaksisataa dollaria! No?"