Aikomusta seurasi teko. Morganson nousi päättävästi ja meni tarkastamaan matkavarustuksiaan. Hän pani rekeen kokoonkäärityt peitteet, keittoastian, pyssyn ja kirveen ja kiinnitti kuorman köydellä. Sitten hän lämmitti kätensä tulisijan ääressä ja veti niihin kintaat. Hänen jalkansa olivat kipeät, ja hän ontui huomattavasti. Kun hän heitti olkansa yli köyden ja kallistui koko painollaan saadakseen reen liikkumaan, ähkäisi hän. Siihen kohtaan, jota köysi joka päivä hankasi, oli hiertynyt haava.
Tie kulki jäätynyttä Yukon-jokea myöten. Neljä tuntia taivallettuaan hän saapui tienkäänteessä sijaitsevaan Minton kaupunkiin, joka oli rakennettu korkean maavallin harjalle ja sisälsi yhden kaislarakennuksen, majatalon ravintoloineen ja muutamia hökkeleitä. Hän jätti rekensä oven luo ja meni ravintolaan.
"Riittääkö viskyyn?" kysyi hän laskien tarjoilupöydälle kultahiekkapussin.
Ravintolanpitäjä katsahti tutkivasti pussiin, sitten Morgansoniin ja toi pullon ja lasin.
"Olkaa huoletta", lausui hän.
"Ottakaa sentään pussi", kehoitti Morganson.
Ravintoloitsija käänsi pussin alassuin, pudisteli sitä vaa'an yläpuolella, ja siitä putosi muutamia kultarakeita. Morganson otti kukkaron, käänsi sen nurin ja poimi huolellisesti kaikki kultahituset.
"Luulen, että sitä on puolen dollarin arvosta", sanoi hän.
"Ei aivan, mutta likipitäin", vastasi ravintoloitsija. "Mutta se ei merkitse mitään; otan korvauksen joltakin toiselta vieraalta."
Morganson kaatoi hämillään itselleen puoli lasia viskyä.