Mackenzie esitti asiansa taitavasti tytön kielellä, ja kahden tunnin kuluttua hän nousi lähteäkseen.
"Zarinska tahtoo siis tulla valkoisen miehen majaan? Hyvä! Minä menen puhumaan nyt isällesi. Ja minä annan hänelle monta lahjaa, mutta hän ei saa pyytää liian paljon. Jos hän sanoo ei? Hyvä! Zarinskan pitää sittenkin tulla valkoisen miehen majaan."
Hän oli jo nostanut teltan oviverhon, kun hiljainen huudahdus vei hänet takaisin tytön viereen. Zarinska oli polvillaan karhunnahkaisella matolla, hänen kasvonsa hehkuivat kuin aito Eevan tyttären, ja hän avasi kainosti miehen raskaan vyön soljet. Mackenzie katsahti häneen ymmällään ja epäluuloisena, ja hänen korvansa tarkkasivat pienintäkin ääntä ulkoa. Mutta tytön seuraava liike hälvensi hänen epäilynsä, ja hän hymyili tyytyväisenä. Tyttö otti neulepussistaan hirvennahkaisen tupen, runsaasti helmitellyn ja haaveellisesti kirjaillun. Sitten hän paljasti kunnioittavasti miehen ison metsästyspuukon, koetteli arkaillen sen terää peukalollaan ja pisti sen uuteen tuppeen. Sitten häh kiinnitti tupen vyöhön tavalliselle paikalle.
Tämä oli aivan kuin kohtaus vanhoilta ajoilta — linnanneito ja hänen ritarinsa! Mackenzie tempasi tytön syliinsä ja sipaisi hänen punaisia huuliaan viiksillään — tytölle outo "suden pojan" hyväily. Kivikausi ja teräskausi siinä kohtasivat toisensa.
Kiihkoisaa hälyä oli ilmassa, kun Mackenzie, iso mytty kainalossaan, työnsi sivuun Thling-Tinnen teltta-aukon esiripun. Lapset juoksivat pitkin kenttää ja keräsivät kuivia puita potlach-juhlan nuotiota varten, naisten lörpöttelevät äänet kiihtyivät, ja nuoret miehet neuvottelivat juroissa ryhmissä. Taikurin majasta kuului loihtulukujen hyminä.
Päällikkö oli yksin tihrusilmäisen vaimonsa kanssa, mutta heti ensimmäisellä silmäyksellä Mackenzie huomasi, että uutinen oli jo heidän tiedossaan. Hän kävi siis suoraan asiaan, työntäen kirjaillun tupen huomiotaherättävästi esille ikäänkuin kihlauksen ilmoitukseksi.
"Oi Thling-Tinne, mahtava stickien päällikkö ja Tanana-maan herra, lohien ja karhujen, hirvien ja peurojen hallitsija! Valkoinen mies tekee sinulle suuren tarjouksen. Monet kuukaudet on hänen majansa ollut tyhjä, ja hän on yksinäinen. Hänen sydämensä on väsynyt hiljaisuuteen, ja hän ikävöi naista viereensä istumaan majaansa, ottamaan hänet vastaan metsältä lieden lämpimällä tulella ja hyvällä ruoalla. Hän on kuullut outoja asioita, pienokaisten mokkasiinien läiskettä ja lapsien meluavia ääniä. Ja eräänä yönä tuli hänelle ilmestys, hän näki Korpin, joka on kaikkien stickien isä. Ja Korppi puhui yksinäiselle valkoiselle miehelle: 'Sido mokkasiinisi nauhat ja sonnusta itsesi lumikenkiin ja varusta rekeesi lihaa, sillä monta unta on oltava matkalla, ja ota mukaasi myös kauniita esineitä päällikkö Thling-Tinnelle. Sillä sinun on käännettävä kasvosi sinnepäin, minne keskikevään aurinko laskee, ja matkattava tämän suuren päällikön metsästysmaille. Siellä on sinun annettava suuria lahjoja, ja Thling-Tinne, joka on minun poikani, tulee ikäänkuin isäksi sinulle. Hänen majassaan on neito, johon minä puhalsin elämän hengen sinua varten. Tämä neito sinun tulee ottaa vaimoksesi!' Oi päällikkö, näin puhui mahtava Korppi. Ja näin minä levitän monet lahjani sinun jalkaisi juureen ja tulen ottamaan sinun tyttäresi vaimokseni."
Vanha mies heitti turkkinsa ylleen korskealla kuningastietoisuudella, mutta viivytti vastausta, sillä eräs nuorukainen hiipi sisälle tuoden sanoman, että päällikön tuli saapua neuvotteluun, minkä jälkeen sanantuoja heti poistui.
"Oi valkoinen mies, jota me nimitämme Hirventappajaksi ja jota myös Sudeksi ja Suden pojaksi sanotaan! Me tiedämme, että olet mahtavasta kansasta, ja olemme ylpeät siitä, että sinä olet meidän potlach-vieraamme. Mutta kuningaslohi ei yhdy koiraloheen eikä korppi suteen."
"Älä sano niin!" huudahti Mackenzie. "Korpin tyttäriä olen tavannut Suden leireillä — Mortimerin squaw'n, Tregidgon squaw'n ja Barnabyn squaw'n, jotka tulivat kaksi jäänlähtöä sitten, ja olenpa kuullut tulleen toisiakin intiaaninaisia, vaikka minun silmäni eivät ole heitä nähneet."