Ury nyökkäsi hyväksyvästi. Fortune veti taskustaan korttipakan. Pelaajan vaistot heräsivät hänessä hänen nähdessään kortit. Tietysti ei onni nytkään pettäisi. Ja haaveksien palaavasta päivästä hän otti korttinsa ja vavahti ilosta huomatessaan, että hänen oli jaettava kortit.
Hän sotki ja jakoi; pata oli valttina. Kun he katsoivat kortteja, ei Urylla ollut ainoatakaan valttia, mutta Fortunella sitävastoin ässä ja kymppi. Vapaus tuntui hänestä aivan läheiseltä. He pysähtyivät viidenkymmenen askelen päähän toisistaan.
"Jos on Jumalan tahto, että surmaatte minut, ovat koirat kaikkine valjaineen teidän. Taskustani löydätte valmiin kauppakirjan", selitti Ury asettaen leveän rintansa häntä kohti suunnatun revolverin maalitauluksi. Koettaen irroittaa ajatuksensa auringonsäteissä kimaltelevasta valtameren ulapasta tähtäsi Fortune huolellisesti. Kaksi kertaa hän laski revolverin, sillä kevättuuli huojutteli yhä männynlatvoja. Vihdoin hän asettui toisen polvensa varaan ja puristaen lujasti molemmin käsin revolveria ampui laukauksen. Ury horjahti, levitti kätensä ja tehtyään mielettömän kokeen astua eteenpäin kaatui lumeen. Fortune älysi, ettei ollut osannut suoraan rintaan, koska hänen vastustajansa oli horjahtanut.
Kun Ury kooten viimeiset voimansa itseään hallitakseen ojensi kätensä ottaakseen revolverin, vilahti Fortunen mieleen ajatus ampua vielä kerta. Mutta hän luopui siitä heti. Onni oli suosinut häntä koko ajan. Hän tunsi, että jos hän nyt tekee rikoksen, saa hän sen jäljestäpäin maksaa. Ei, hän toimii loppuun asti rehellisesti. Ja sitäpaitsi oli Ury niin pahoin haavoittunut, että hän tuskin jaksoi pidellä kädessään raskasta Colt-revolveria.
"Missä on nyt Jumalanne?" kysyi Fortune la Perle pilkallisesti antaen haavoittuneelle aseen.
"Hän ei ole puhunut vielä", vastasi Ury. "Valmistautukaa hänen päätöksensä varalta."
Fortune katsahti häneen asettuen sentään syrjittään suodakseen mahdollisimman pienen tähtäysalan. Ury, horjuen kuin juopunut, odotti kuitenkin, kunnes vastustaja olisi asettunut rauhalliseen asentoon. Revolveri oli hyvin raskas, ja hän epäili itse niinkuin Fortunekin, voisiko hän kannattaa asetta. Mutta hän kohotti sen ja kohotettuaan kätensä päänsä yli laski revolverin hitaasti alas. Samalla hetkellä kuin hän näki Fortunen vasemman kyljen tähtäimen tasalla, hän laukaisi. Fortune kaatui nurinniskoin.
Iloisen San Franciscon kuva himmeni ja kalpeni, ja kirkkaiden säteiden valaisema lumi kävi yhä tummemmaksi. Fortune kirosi viimeisen kerran petollista kohtaloansa.
"ÄPÄRÄ"
"Äpärä" oli oikea paholainen. Se tunnettiin kautta koko Pohjolan. Monet nimittivät sitä "Lemmon sikiöksi", mutta sen isäntä, Musta Leclair, oli keksinyt sille häpeällisen pilkkanimen "Äpärä". Paholainenhan se oli Musta Leclairkin, ja he yhdessä muodostivat parin. On sananlasku, että kun kaksi pirua kohtaa toisensa, on siitä tuloksena pieni helvetti. Sitä saattoi odottaakin, niin pian kuin "Äpärä" joutui Mustan Leclairin holhottavaksi. Kun he ensi kerran kohtasivat toisensa, oli "Äpärä" vielä penikka, laiha, nälkäinen, ilkeäsilmäinen; sen tervehdyksenä olivat: yritys purra, murina ja äkäiset katseet. Leclairin tapana taas oli kohottaa suden tavoin ylähuultaan, jolloin valkeat, julmat hampaat paljastuivat. Aivan siten hän irvisti välähyttäen silmiään viekkaasti ja tavoittaen kädellään "Äpärää" ja veti sen luokseen vinkuvasta penikkaparvesta. Epäilemättä he olivat selvillä toisistaan, sillä "Äpärän" pikku hampaat painuivat heti Leclairin käteen ja Leclair puristi kylmäverisesti peukalonsa ja etusormensa pennun kurkkuun, ollen vähällä tukehduttaa sen.