Ilma, joka yht'äkkiä tulvahti "Äpärän" keuhkoihin, vaikutti siihen kuin viini, ja se syöksähti äkkiarvaamatta kohti isäntänsä kasvoja, mutta osui harhaan, ja sen hampaat louskahtivat yhteen metallimaisesti. Molemmat kierittelivät lumessa Leclairin vimmatusti takoessa nyrkillään. Sitten he hellittivät otteensa ja jouduttuaan täten vastatusten ahdistivat toisiaan milloin edeten milloin peräytyen. Leclair olisi voinut turvautua veitseen. Pyssy oli aivan hänen jalkojensa luona. Mutta hänessä oli herännyt raivoava peto. Hän tahtoi tavoittaa vihollisensa käsin — tai hampain. "Äpärä" yritti hypätä syrjään, mutta Leclair kaatoi sen nyrkiniskulla ja puri hampaansa luuhun saakka koiran lapaan.
Se oli alkuaikojen näytelmä alkuaikaisessa ympäristössä, sellainen, jommoisia saattoi tarjoutua nähtäväksi maailman ollessa vielä nuori ja kesytön. Aukio synkässä korvessa, rengas irvisteleviä susikoiria ympärillä ja keskellä kaksi petoa villissä tappelussa, muristen ja purren, vihan vimmassa, läähättäen, puhisten, singoten kirouksia jännittäen voimansa mielettöminä vihasta ja tappamisen halusta, repien, tempoen ja raastaen luonnonvoimien hillittömyydellä.
Mutta Leclairin onnistui iskeä nyrkillään "Äpärää" korvanjuureen, jolloin koira kaatui ja menetti hetkeksi tajuntansa. Silloin mies hyppäsi molemmin jaloin sen päälle ja alkoi tallata sitä kaikin voimin aivan kuin survoakseen sen maan sisään. Mutta katkaistuaan sen molemmat takajalat Leclair taukosi hengähtääkseen.
"Aaa! Aaa!" kiljui hän kykenemättä puhumaan inhimillisiä sanoja ja puiden nyrkkiään, kun kurkusta ei enää lähtenyt ääntä.
Mutta "Äpärä" ei antautunut. Se virui avuttomana ja voimattomana maassa, mutta sen ylähuuli kohousi heikosti kuin murinaan, jota ei se kumminkaan saanut kuuluviin. Leclair potkaisi sitä, ja koiran heikot leukaperät pureutuivat hänen jalkaansa, mutta hampaat eivät voineet tunkeutua läpi nahan.
Silloin Leclair sieppasi piiskan ja pieksi koiran miltei riekaleiksi kiljuen joka lyönnillä:
"Kyllä minä sinut nyt saan talttumaan! Jumal'avita! Nyt minä sinut masennan!"
Lopulta hän väsyneenä, pyörtymäisillään verenvuodosta horjahti ja kaatui uhrinsa viereen; mutta kun susikoirat tulivat lähemmäksi nauttiakseen kostostaan, käytti hän tajuntansa viimeistä valonvälähdystä peittääkseen omalla ruumiillaan "Äpärän" niiden hampailta.
Tämä tapahtui Sunrisen tienoilla, ja lähetyssaarnaaja, joka muutamia tunteja myöhemmin aukaisi ovensa kolkuttavalle Leclairille, ihmetteli, miksi "Äpärää" ei ollut valjakossa. Vähemmän ei häntä ihmetyttänyt, kun Leclair kohottaen rekipeitteitä otti "Äpärän" syliinsä kompastuen itse kynnykseen. Sattui niin, että Mc Questionin haavuri, jolla oli ollut asioita lähitienoilla, istui siinä vieraana ja ryhtyi yhdessä lähetyssaarnaajan kanssa lääkitsemään Leclairia.
"Merci, non", esteli tämä. "Ensin koira. Kuoleeko? Non. Ei kelpaa.
Sillä minun on se ensin kesytettävä. Siksi ei se saa vielä kuolla."