"Kenties on niin, mon père", kuului vastaus, "mutta helvetinkin minä läpäisen ryskeellä ja pauhulla kuten hukanputki palavan rovion… Vai mitä, mon père!"
Mutta kun kaikella maailmassa on loppunsa, niin hyvällä kuin pahallakin, tuli Mustasta Leclairistakin loppu. Kesällä matalanveden aikana hän ruuhessaan, seipäällä avittaen, meloi Mc Dougallista Sunriseen. Lähti Mc Dougallista Timothy Brownin keralla ja saapui Sunriseen yksinään. Sitten tuli tunnetuksi, että he ennen lähtöään olivat riitaantuneet. "Lizzie", kymmentonninen vanha rataslaivarähjä, joka oli lähtenyt vuorokautta myöhemmin kuin Leclair, saapui perille kolme päivää ennen häntä. Ja kun Leclair vihdoin ilmestyi, oli hän saanut olkapäänsä puhki kuulasta ja alkoi kertoa jotakin väijytyksestä ja murhamiehistä.
Sunrisessa oli sillävälin keksitty kultasuoni ja tapahtunut suuria muutoksia. Seudulle tulvi sadoittain kullanetsijöitä, paloviinaa ja puolitusinaa huijareita; ja lähetyssaarnaaja näki vuosikausien uurastuksensa intiaaniparkojen auttamiseksi rauenneen tyhjiin. Kun intiaaninaiset rupesivat keittämään papuja ja pitämään vireillä tulta naimattomille kullanetsijöille ja miehet vaihtamaan lämpimiä turkiksiaan mustiin pulloihin ja rikkinäisiin kelloihin, kävi pappi vuoteeseen, sanoi muutaman kerran: "Hyvä Jumala, hyvä Jumala!" ja lähti toiseen maailmaan karkeatekoisessa pitkulaisessa arkussa. Senjälkeen huijarit siirsivät ruletin ja pelipöydät lähetystalolle, mistä rahojen helinä ja lasien kilinä alkoi kuulua päivät ja yöt läpeensä. Timothy Brown oli ollut suosittu mies tässä Pohjolan seikkailijain piirissä. Yksi vika vain oli hänellä ollut: kiivas luonto ja osuva nyrkki; mutta nuo pikkuseikat korjasi hänen hyvä sydämensä ja anteeksiantavaisuutensa. Leclairin vikoja taas ei hyvittänyt mikään vastapaino. Hän oli "musta", siitä olivat todistuksena hänen monet tekonsa, joita ei kukaan unohtanut, mistä syystä häntä vihattiinkin yhtä paljon kuin Brownia rakastettiin. Siksipä miehet, jotka sattuivat olemaan Sunrisessa, sitoivat hänen olkapäähänsä puhdistavan kääreen ja veivät hänet Lynch-oikeuden eteen.
Asia oli vallan selvä. Hän oli riitaantunut Timothy Brownin kanssa Mc Dougallissa. Timothy Brownin keralla hän oli sieltä lähtenyt, mutta saapunut Sunriseen ilman häntä. Katsoen hänen entisiin tepposiinsa tulivat kaikki samaan johtopäätökseen, että hän oli tappanut Timothy Brownin. Leclair puolestaan myöntäen kaikki edellämainitut tosiseikat kielsi johtopäätöksen oikeuden, antaen toisen selityksen. Kaksikymmentä mailia Sunrisesta olivat hän ja Timothy Brown sauvoneet venettään kallionkuvetta pitkin. Rannalta kajahti kaksi pyssynlaukausta. Timothy Brown putosi veneestä jättäen punaisia läikkiä vedenpinnalle. Sitten häntä ei enää näkynyt. Mutta Leclair itse kaatui veneen pohjalle olkapää puhkaistuna. Hän makasi hiljaa katsellen rannalle. Jonkun ajan kuluttua kaksi intiaania pisti päänsä näkyviin pensaikosta. He tulivat veden rajaan laahaten perässään koivunkuoresta tehtyä ruuhta. Tuskin he olivat saaneet sen vesille, kun Leclair laukaisi pyssynsä. Hän osasi toiseen heistä, joka kierehti veteen samoin kuin Timothy Brown. Toinen jäi veneen pohjalle, ja sitten niin ruuhi kuin venekin kulkivat valtoiminaan virran mukana. Virta vei heidät saaren luo, missä joki haaraantuu; ruuhi kulki saaren toista rantaa, vene toista. Ruuhta hän ei sen koommin nähnyt, vaan souti itse Sunriseen. Mutta päättäen siitä, kuinka intiaani oli hypähtänyt ruuhessa, hän arveli haavoittaneensa häntä.
Selitystä pidettiin epätyydyttävänä. Hänelle annettiin kymmentuntinen odotusaika, jolla välin "Lizzie" lähti tiedustelemaan asiaa. Kymmenen tunnin kuluttua se tulla porhalsi takaisin Sunriseen. Tiedustelut olivat olleet turhia. Mitään Leclairin puheille myönteisiä seikkoja ei ollut havaittu. Hänen käskettiin tehdä testamenttinsa, sillä Sunrisessa oli Leclairin nimissä valtaus, arvoltaan viisikymmentätuhatta dollaria. Ja nuo ihmiset eivät ainoastaan laatineet lakeja, vaan noudattivatkin niitä.
Leclair kohautti olkapäitään.
"Pyydän vain yhtä", lausui hän, "pientä… kuinka te sitä sanottekaan?… pientä suosionosoitusta. Viisikymmentätuhatta dollariani lahjoitan kirkolle ja koirahylkyni 'Äpärän', paholaiselle."
"Mikä on siis pyyntöni?"
"Että ensin hirtätte koirani ja sitten minut. Sopiiko? Mitä sanotte?"
Kävihän se laatuun; sovittiin siis, että "Lemmon sikiö" kulkisi isäntänsä edellä viimeiselle pysähdyspaikalle, ja oikeuden istuin siirrettiin joen rannalle, missä kasvoi yksinäinen mahtava honka. Järvi-Charley teki silmukan nuoraan, heitti sen Leclairin pään yli ja kiinnitti asianmukaisesti kaulaan. Kädet sidottiin selän taa ja Leclair autettiin seisomaan tyhjälle korppulaatikolle. Sitten köyden vapaa pää heitettiin oksan yli, vedettiin kireämmälle ja kiinnitettiin lujasti. Tarvitsi enää vain työntää korppulaatikko alta pois, niin Leclair olisi riippunut ilmassa.