Mutta "Äpärä" katsahti häneen kiukkuisesti, murisi uhkaavasti eikä hellittänyt hampaitaan.

Järvi-Charley otti revolverin, mutta hänen kätensä vapisi ikäänkuin vilusta ja hän ampui harhaan.

"Kas tässä, ota sinä tämä", sanoi hän antaen aseen Webster Shawlle.

Webster Shaw naurahti lyhyesti, tähtäsi kiiluvan silmäparin väliin ja laukaisi. "Äpärä" nytkähti, potki hetkisen suonenvetoisesti maata ja muuttui sitten äkkiä liikkumattomaksi. Mutta hampaitaan se ei hellittänyt.

KAAREN PÄÄSSÄ

Kaksi syytä oikeastaan saattoi Montaine Kidin sanomaan hyvästi "ystävilleen", irroittamaan meksikolaiset kannukset jaloistaan ja pudistamaan Idahon laitumien tomun iäksi jalkapohjistaan. Seikka on sellainen, että mikäli taipumaton, terveesti ajatteleva, ankarien siveyskäsitteiden läpitunkema sivistys alkoi muutella idän avarien laidunmaiden alkuperäisiä oloja, sikäli sivistyneempi kansanaines alkoi vieroksua sekä häntä että yleensä hänen elintapojaan noudattavia ihmisiä. Mutta kun maa erään mahtavan henkisen nousunsa aikana oli laajentanut aluettaan useilla tuhansilla maileilla, oli tuo vanhan polven tiedoton kaukonäköisyys varannut siten nuoremmille yhteiskunnan jäsenille paljon vapaata liikkumisalaa. Tosin kyllä uusi alue oli melkein hedelmätöntä. Mutta sittenkin nuo sadattuhannet neliömetrit kylmää pohjoista vyöhykettä tarjosivat vapaan hengitysalan niille, jotka kotiseuduillaan tunsivat tukahtuvansa. Montaine Kid kuului näihin. Hän suuntasi matkansa merenrannalle kiireellä, jonka syistä paikkakunnan viranomaiset luultavasti olisivat voineet tehdä selvää. Varaten mukaansa enemmän yritteliäisyyttä kuin varsinaista pääomaa hän astui laivaan Pudget-salmessa. Kestettyään meritaudin, nälän ja lukuisat muut kiusat ja kieltäymykset hän vihdoin eräänä herttaisen kauniina kevätpäivänä nousi maihin Dyeassa. Kalpeasta, nääntyneestä ulkomuodostaan huolimatta hän tunsi itsensä reippaaksi ja toivehikkaaksi. Mutta koirien, ruoan ja ampumatarpeiden ostosta aiheutuneet menot ja kahden keskenänsä vihamielisen hallituksen kiristykset saattoivat hänet pian huomaamaan, että pohjanperukat olivat kaikkea muuta kuin köyhän ihmisen Mekka. Heti uuteen maanääreen saavuttuaan hän alkoi miettiä jotakin helppoa ansaitsemiskeinoa. Rannan ja ylängön välille oli hajaantunut joku tuhat innokasta retkeläistä. Heidän keskuudestaan Montaine Kid siis valitsi toimialansa. Hän hankki hirsistä kyhätyn pelihuoneen, missä alkoi yöt ja päivät kestävä innokas pelaaminen. Ikävä olosuhteiden käänne ajoi hänet äkkiarvaamatta pakosalle ja hän kätkeytyi näköpiiristä. Sitten hän ryhtyi pitämään pientä hevosenkenkänaulojen kauppaa. Noudattaen kysynnän ja tarjonnan lakia hän myi niitä neljä kappaletta dollarista. Mutta satakunnan naulatynnyrin ilmestyminen markkinoille pudotti niiden myyntihinnan. Montaine Kidin täytyi luovuttaa koko varastonsa suurin tappioin. Silloin hän asettui Sheep Campille. Siellä hänen onnistui aivan lyhyessä ajassa saada paikalliset kuormankantajat järjestymään. Yhden päivän kuluessa he korottivat maksuaan melkein kymmenen prosenttia. Kiitollisina kantajat alkoivat suosia hänen pelihuonettaan ja rulettiaan, jotka kumminkin kovasti tyhjensivät heidän ansiovarastojaan. Kun hänen liikeyrityksensä kävivät niin valtaviksi, ettei niitä enää voitu rauhallisesti sietää, hyökkäsivät hänen liikeystävänsä eräänä yönä pelihuoneeseen ja polttivat sen. Kaikki rahat he jakoivat keskenään ja ajoivat hänet tyhjin taskuin pakosalle…

Kova onni seurasi häntä myöhemminkin. Hän ryhtyi viskyn salakuljetukseen. Välttääkseen rajavartijoita hän kulki kiertoteitä, varsin epäilyttäviä, tuntemattomia erämaan polkuja. Matkalla opasintiaanit karkasivat. Silloin hän eksyi kokonaan tieltä, ja hänen ensimmäinen varastonsa joutui semmoisenaan ratsupoliisin haltuun. Koko joukko muita onnettomuuksia suututti häntä siinä määrin, että hän kävi aivan häikäilemättömäksi toimissaan. Siten hän Bennetin-järvelle saavuttuaan piti paikkakuntaa muutamien päivien ajan sellaisessa häviön ja turvattomuuden tilassa, että neuvottelemaan kokoontuneet kullanetsijät päättivät pakottaa hänet viipymättä poistumaan heidän valtauksiensa piiristä. Tuntien ehdotonta kunnioitusta sentapaisia toimenpiteitä kohtaan Montaine Kid noudatti annettua kehoitusta niin joutuin, että kiireessä ajoi tiehensä aivan ventovieraan henkilön valjakolla. Koska sellainen teko lauhkeamman ilmaston kielenkäytön mukaan merkitsee selvää varkautta, niin hän koetti päästä Bennetin-järven seuduilta kaikenlaisia syrjäteitä myöten. Ensimmäisen kerran hän pysähtyi vasta ajettuaan noin sata mailia pohjoista kohti.

Sattui niin, että viimeksimainitut asiat olivat tapahtuneet juuri kun kevät teki tuloaan. Monet huomattavat Dawsonin asukkaat riensivät käyttämään hyväkseen viimeistä jääkeliä päästäkseen kiireimmiten etelään. Kohdatessaan kaikki nuo henkilöt matkalla ja sattuessaan puheisiin heidän kanssaan hän painoi mieleensä heidän nimensä, varallisuusseikkansa y.m. Hänellä oli erinomainen muisti. Mutta sitäpaitsi hänellä oli vilkas mielikuvitus. Rehellisyys ei muuten ollut hänen päähyveitään.

* * * * *

Aina uutisnälkäinen Dawson huomasi jo kaukaa Kidin lähestyvän Yukon-joen uomaa myöten ja kiiruhti häntä vastaan. Joka taholta sateli hänelle kysymyksiä. Mutta sanomalehtiä ei Montaine Kidillä ollut mukanaan. Ei hän myöskään voinut ilmoittaa, joko Durant oli hirtetty. Hän ei tietänyt, kuka oli tullut voittajaksi maarianpäiväisissä kisoissa. Ei hän liioin ollut kuullut siitä, olivatko Yhdysvallat julistaneet sodan Espanjaa vastaan. Ei hänellä ollut mitään uutisia Dreyfusista. Mitä O'Brieniin tuli, niin hän tiesi hänestä yhtä ja toista. No, olivat kai hekin kuulleet jotakin hänestä? Eikö tänne oltu saatu tietoa siitä, että hän oli hukkunut Valkean Hevosen luona? Koko seurueesta oli pelastunut ainoastaan Sitka-Charley. Joe Ladwayko? Hän oli palelluttanut molemmat jalkansa; ne oli leikattu häneltä Finger-Fivessä. Mitä tulee Jack Daltoniin, niin hän oli lentänyt ilmaan "Si Lionen" räjähdyksessä kaikkine tavaroineen.