"Ja ennenkuin yö on ehtinyt puoleen, minun nuoret mieheni heittävät Sudenpojan lihan koirille ja hajoittavat hänen luunsa lumeen, missä ne kevään tullen paljastuvat."
Tämä oli uhkaus ja vastauhkaus. Mackenzien pronssinvärisille kasvoille kohosi syvä puna. Hän korotti äänensä. Vanha intiaanivaimo, joka tähän saakka oli istunut toimettomana katselijana, hiipi nyt hänen ohitseen ovelle. Miesten laulu katkesi äkkiä, ja monet äänet hälisivät, kun hän kovakouraisesti heitti vanhan naisen takaisin nahkavuoteelle.
"Taas minä huudan — kuule, oi Thling-Tinne! Susi kuolee hammasta purren, ja hänen mukanaan on nukkuva kymmenen voimakkainta miestäsi — miestä, jotka ovat tarpeen, sillä metsästys on vasta alussa eikä kalastuskaan ole monen kuukauden takana. Ja mitä hyötyä sinulle on minun kuolemastani? Tunnen kansasi tavat; osuutesi rikkaudesta tulee olemaan kovin pieni. Anna minulle tyttäresi, niin se kaikki on sinun. Muutoin veljeni tulevat, heitä on paljon ja heidän nälkänsä ei koskaan sammu; ja Korpin tyttäret saavat pentuja Suden majoissa. Minun kansani on suurempi sinun kansaasi. Semmoinen on kohtalo. Lupaa, ja koko tämä rikkaus on sinun."
Mokkasiinit narskuivat ulkona lumella. Mackenzie veti luodikkonsa vireeseen ja irroitti molemmat revolverinsa vyöstä. "Lupaa, oi päällikkö!"
"Kansani sanoo kuitenkin: ei."
"Lupaa, ja rikkaus on sinun. Sen jälkeen sovin asiasta kansasi kanssa."
"Susi niin tahtoo. Hyvä! Minä otan hänen lahjansa — mutta minä varoitan häntä."
Mackenzie antoi lahjansa, mutta telkesi varoiksi luodikon lukon ja lisäsi kaupan päälle kirjavan silkkisen huivin. Taikuri ja puolikymmentä uskalikkoa ryntäsi sisälle, mutta Mackenzie työntyi pelkäämättä heidän keskitseen ja meni ulos.
"Ole valmiina!" oli Mackenzien lyhyt tervehdys Zarinskalle hänen sivuuttaessaan tytön majan ja kiirehtiessään valjastamaan koiriaan. Muutamien minuuttien kuluttua hän tuli valjakkonsa etupäässä neuvotteluun, Zarinska vierellään. Hän asettui päällikön viereen soikean piirin päähän. Vasemmalle puolelleen, askeleen taemmaksi, hän asetti Zarinskan — tämän tavalliselle paikalle. Sitäpaitsi oli tarjona vaara, joten oli tarpeellista turvata selkäpuolensa.
Kummallakin puolella istui miehiä tulen ääressä laulaen heimon ikivanhoja lauluja. Niissä oli pitkäveteisiä juoksutuksia ja lakkaamatta toistuvia kertosäkeitä. Kauniita ne eivät olleet, vaan suorastaan kaameita. Alapäässä taikurin silmien alla tanssi kymmenkunta naista. Ankarasti nuhteli hän niitä, jotka eivät kokonaan heittäytyneet haltioitumistilaan. Puoliksi peittyneinä kaikki sysimustain hiustensa verhoon, jotka ulottuivat heidän kupeilleen, heiluivat he hitaasti edestakaisin, samalla kuin heidän vartalonsa aaltomaisin liikkein noudattivat yhä muuttelevaa rytmiä.