"Perhana, sehän on Montaine Kid!" huudahti Kidin rannalle auttama mies. Hänellä oli yllään ratsupoliisin punainen virkapuku. Kohottaen leikillisesti kätensä lakinreunaan hän veti povitaskustaan tuhraantuneen kirjeen ja ojentaen sen Kidille lausui:
"Siinä on määräys vangita teidät. Toivoakseni antaudutte sovinnolla."
Montaine Kid katsahti kuohuvaan jokeen päin ja kohautti olkaansa.
Poliisiviranomainen hymyili seuraten hänen katsettaan.
"Missä koirat ovat?" kysyi poliisin seuralainen.
"Hyvät herrat", keskeytti poliisi, "tässä on toverini — Jack
Sutherland, kahdenkymmenen Eldoradon valtias."
"Aivanko totta? Onko se 92-luvun Sutherland?" tiedusti sokea minukkilainen kädellään haparoiden lähemmäksi Sutherlandia.
"Sama mies", vastasi Sutherland tarttuen sokean käteen. "Mutta kukas te olette?"
"En ole aikalaisianne, mutta muistan sentään teidät hyvin nuoruuteni päiviltä. Kunnioitimme kaikki teitä yhtenä etevimmistä urheilijoistamme. Hei, pojat!" — huusi hän kääntyen sivulleen kumppaneihinsa. — "Tulkaahan tänne! Tässä on Sutherland, Jack Sutherland, yliopistomme kuulu urheilija… Häneltä te, nuoret kullanetsijät, voitte oppia paljon! Sutherland, niin — ja tässä näette Greenwichin, joka otti osaa kilpailuihin kaksi vuotta sitten."
"Niinkö, ne kilpailut muistan varsin hyvin, luin paljon saavutuksistanne", lausui Sutherland pudistaen lujasti Greenwichin kättä, jonka kasvot peitti kova punastus. Väistäen kömpelösti hän teki tilaa toisille kumppaneilleen.
"Ja tässä on Berkeleyn Matthews, ja sitäpaitsi on täällä mukana muutamia itävaltojen poikia. Käykää lähemmäksi, prinstonilaiset. Tämähän on Sutherland, itse Jack Sutherland."