"Nyt riippuu kaikki vain siitä, mikä jää särkyy ensinnä", lisäsi
Sutherland.
"Tietysti!" varmensi Kid. "Jos ylempi särkyy, olemme hukassa: se vie mukanaan kaikki."
Minukkilaiset kääntyivät sanaa sanomatta toisaanne. Mutta pian kajahti yleisen hiljaisuuden keskeltä läpi äänettömien ilmojen "Rumsky Ho" ja senjälkeen "The Orange and The Black". Kid ja poliisi yhtyivät muihin kannattaen uskollisesti laulusta toiseen siirtyvän kuoron säveliä.
"Voi, Donald, etkö auta!" ulvoi Davy puun juurella, jonka latvassa kyykötti hänen toverinsa. "Donald, sääli vihdoinkin ja auta minua", nyyhkytti hän yhä uudelleen koettaen kiivetä puuhun turhista ponnisteluista veristynein käsin. Mutta Donald, joka koko ajan katseli ylöspäin joelle, huusi äkkiä kauhusta väräjävin äänin:
"Hyvä Jumala, nyt se liikahti!"
Polviaan myöten hyhmäisessä vedessä, pitäen toisiaan kädestä, kaiuttivat minukkilaiset, poliisi ja Kid tasavaltalaista hymniä, jonka sanat hukkuivat likenevään pauhinaan. Ja sitä, minkä todistajaksi Donald nyt joutui, ei kukaan ihminen olisi kyennyt näkemään sen perästä eloon jäädäkseen. Suunnaton, valkoinen seinä, joka siirtyi kohti saarta, pyyhkäisi kuin Jumalan sormi maan päältä puut, koirat ja ihmiset. Katsellen tuota taulua Donald huojui hetkisen korkealla tähystyspaikallaan ja pudota romahti sitten alas jäiseen syvyyteen.
LIGOUNIN KUOLEMA
"Kuule siis tarina Ligounin kuolemasta…"
Puhuja vaikeni tai oikeammin pysähtyi tarkastaen minua merkitsevin katsein. Pitelin pulloa ylhäällä silmiemme ja tulen välillä, näytin peukalollani, kuinka paljon hän saisi juoda, ja työnsin pullon hänelle; sillä olihan hän Palitlum, Juoppo. Monta kertomusta oli hän kertonut minulle, ja kauan olin odottanut saavani tuolta kirjoitustaidottomalta tarinamestarilta kuulla seikoista, jotka koskivat Ligounia; sillä kaikkien elävien joukosta tunsi hän ne parhaiten.
Hän nojasi päänsä taapäin öhkäisyllä, jota pian seurasi pulputtava ääni, ja kummallinen miehen varjokuva ylösalaisin käännetyn pullon alapuolella hyppi ja tanssi edestakaisin synkällä kallioseinällä. Palitlum irroitti hyväilevällä imaisulla huulensa pullonsuusta ja katsahti huolestuneena aavemaiselle taivaslaelle, jolla näkyi revontulten kelmeät liekit.