NEGORE, PELKURI
Hän oli seurannut kansansa jälkiä tietöntä taivalta yksitoista päivää, ja hänen oma retkensä oli pakoa sekin, sillä takanaan hän tiesi tulevan joukon venäläisiä, ponnistellen soisen alangon läpi ja suoraan yli vuoriston, tuhotakseen hänen kansansa. Hän riensi kiiruusti. Kaniininnahkainen makuusäkki, suustaladattava luodikko ja muutama naula auringossa kuivattua lohta, siinä hänen matkavarusteensa. Hän olisi ihmetellyt, miten kokonainen kansa — naiset, lapset ja vanhukset — voi niin nopeasti kulkea, jollei hän olisi tuntenut kauhua, joka heitä ajoi.
Silloin, yhdeksännentoista vuosisadan puolivälissä, kun Negore kiiti pakenevan heimonsa perässä ja saavutti sen vihdoin tänä kesäyönä Peelatin ylävesillä, oli Alaska vielä Venäjän hallussa. Vaikka keskiyö läheni, oli kirkas päivä hänen kulkiessaan uupuneitten leirin läpi. Monet näkivät hänet, kaikki tunsivat hänet, mutta harvoja ja kylmiä olivat tervehdykset, joita hän sai.
"Negore, pelkuri", kuuli hän Illihan, erään nuoren naisen nauravan, ja
Sunne, hänen sisarensa tytär, yhtyi tämän nauruun.
Synkkä viha kalvoi hänen sydäntään, mutta hän ei näyttänyt siitä merkkiäkään pujotellessaan tietään leiritulien lomitse, kunnes saapui eräälle nuotiolle, jonka ääressä istui vanha mies. Ukon edessä oli nuori nainen polvillaan ja hieroi taitavin sormin hänen puutuneita jalkalihaksiaan. Vanhus kohotti sokeat kasvonsa, kuunnellen tarkkaavasti Negoren askeleita oksien risahdellessa hänen astuessaan.
"Kuka tulee?" hän tiedusteli heikolla, vapisevalla äänellä.
"Negore", sanoi nuori nainen, tuskin luoden katsettaan työstään.
Negoren kasvot olivat ilmeettömät. Useita minuutteja hän seisoi odottaen. Vanhan miehen pää laskeutui jälleen rintaa vasten. Nuori nainen hieroi ja paineli kuihtuneita lihaksia, ja hänen kumartunut päänsä peittyi kuin pilveen runsaitten mustien hiuksien alle. Negore katseli joustavaa vartaloa, joka kaartui kuin ilveksen ruumis, taipuisana kuten nuoren pajun vesa ja samalla voimakkaana niinkuin vain nuori on. Hän katseli naista sydämessään suuri kaiho, ikäänkuin ruumiillinen nälkä. Vihdoin hän sanoi:
"Eikö ole tervehdystä Negorelle, joka on ollut kauan poissa ja on nyt vasta palannut?"
Nainen katsahti häneen kylmin silmin. Vanha mies höpisi entiseen tapaansa.