Klik! Klik! — Kettu oli ottanut Thling-Tinnen luodikon ja koetti turhaan työntää patruunaa paikalleen. Mutta hän pysähtyi Mackenzien ääneensä nauraessa.
"Vai niin. Kettu ei ole oppinut pitelemään ampuma-aseita. Hän on vielä nainen. Tule! Tuo pyssy, minä näytän sen sinulle."
Kettu epäröi.
"Tule, minä sanon!"
Intiaani lähestyi kuin piesty koira.
"Näin ja näin — nyt on pyssy ladattuna." Patruuna oli piipussa ja hana vireessä, kun Mackenzie kohotti pyssyn olkapäätänsä vasten.
"Kettu sanoi, että tänä yönä tehdään suuria töitä, ja hän puhui totta. Suuria töitä on tehty, mutta pienin niistä on Ketun tekemä. Vieläkö hän yhä aikoo ottaa Zarinskan majaansa? Onko hän ehkä halukas lähtemään samaa tietä kuin pappi ja Karhu? Eikö? Hyvä on!"
Mackenzie kääntyi ylenkatseellisesti ja veti veitsensä papin kurkusta.
"Onko ketään nuorta miestä, jota vielä haluttaa tapella? Jos on, ottaa Susi heidät kaksin ja kolmin, kunnes ketään ei ole jäljellä. Eikö? Hyvä! Thling-Tinne, minä annan sinulle nyt tämän luodikon toisen kerran. Jos tulee päivä, jolloin sinä matkaat Yukonin maahan, niin tiedä, että sinulla on aina paikka ja paljon ruokaa Suden tulella. Yö alkaa muuttua päiväksi. Minä lähden, mutta voin tulla uudestaan. Ja viimeisen kerran — muistakaa Susien lakia!"
Hän näytti heistä yliluonnolliselta, kun hän meni Zarinskan luo. Tyttö astui paikalleen valjakon päähän, ja koirat syöksähtivät liikkeelle. Muutaman minuutin kuluttua he katosivat haaveelliseen metsään. Odotettuaan sen aikaa pisti Mackenzie jalkansa lumikenkiinsä seuratakseen.