"Hankalaa, totta vie! Ja te ymmärrätte sen. Kyllä minä huomaan, Matt, että te olette kokenut yhtä ja toista aikoinanne."
"Vai aikoinani! Pyydän ilmoittaa, etten vielä ole liian vanha huvittelemaan hiukkasen."
"Tietysti, tietysti ette. Sen voi kyllä lukea teidän silmistänne. Lämmin sydän ja etsivä silmä, Matt!" Hän löi vierastansa sydämellisesti nauraen olalle.
"Mutta te viette minusta kyllä voiton, Vincent. Te olette tehnyt paljon syntiä naisihmisiä kohtaan, siitä ei ole epäilemistä. Monta kevytmielistä suuteloa te olette antanut ja monta sydäntä särkenyt. Mutta oletteko koskaan tuntenut sitä, mikä on totisinta kaikesta?"
"Mitä tarkoitatte?"
"Totisinta kaikesta — se on — no niin, oletteko koskaan ollut isä?"
St. Vincent pudisti päätään.
"En minäkään. Mutta oletteko sitten rakastanut, niinkuin isä rakastaa lastaan?"
"Enpä tiedä. En juuri ole."
"Mutta minä olen. Ja se on totisinta kaikesta, sanon teille. Jos mies koskaan on lasta imettänyt, niin minä olen sen tehnyt, tai ainakaan ei paljoa puutu. Se oli tyttölapsi, ja nyt hän on kasvanut naiseksi, ja minä rakastan häntä, jos mahdollista, vielä enemmän kuin hänen oikea isänsä. Ikävä kyllä en eläessäni ole rakastanut useampaa kuin yhtä naista paitsi häntä, ja tuo toinen oli toisen miehen vaimo. Minä en hiiskunut siitä koskaan kenellekään sanaakaan, en hänelle itselleenkään. Mutta hän kuoli, Jumala häntä siunatkoon."