"Ohoh! Mutta juoksehan nyt hankkimaan meille päivällistä", nauroi
Jakob Welse. "Ei meillä ollut mitään hätää."
"Mutta mitä se sitten oli?"
"Stewart-joki on purkanut jäänsä ja laskenut ne Yukonin jäitten alle.
Kuulimme, kuinka ne natisivat tuolla keskellä jokea."
"Voi, se oli kauhistavaa, kaunistavaa!" huusi paroni. "Ja sitä onnetonta miesraukkaa emme voi pelastaa!"
"Voimmehan ehkä sittenkin. Päivällisen jälkeen koetamme, kelpaavatko koirat mihinkään. Mutta kiiruhda, Frona!"
Yritys pelastaa mies koirien avulla epäonnistui. Jakob Welse valitsi niistä älykkäimmät ja ajoi ne ruokamytyt selässä jäälle. Mutta ne eivät käsittäneet, mitä niiltä vaadittiin. Joka kerta, kun ne yrittivät palata, ne ajettiin iskuin, kivenheitoin ja kovin sanoin takaisin, mutta siitä ne vain hämmentyivät, loittonivat kappaleen matkaa, nostelivat märkiä, kylmiä käpäliään ja ulisivat surkeasti rantaan päin.
"Jos vain saisi ne toiselle puolelle, niin kaikki kävisi kuin leikki. Hei, annahan mennä! Juokse, Chook! Mirjam! Chook! Muuta ei tarvittaisi, kuin että yksi niistä saataisiin joen poikki."
Viimein Jakob Welsen onnistui saada Mirjam, Fronan valjakkokoira, seuraamaan paronin ja hänen äskeisiä jälkiä. Koira juoksi urheasti mistään esteistä välittämättä eteenpäin ja uiskenteli vähän väliä, mutta päästyään sille kohdalle, missä jäljet päättyivät, se istuutui neuvottomana jäälle ja palasi vinosti rantaan päin, astui maihin ylempänä olevalle asumattomalle saarelle ja lönkytti tuntia myöhemmin leiripaikalle ilman ruokamyttyä. Muut kaksi koiraa, jotka pysyttelivät kivenheiton matkan päässä rannasta, ratkaisivat pulman syömällä toistensa kantamukset. Tämän jälkeen päätettiin jättää yritys sikseen ja koirat kutsuttiin takaisin.
Iltapäivän kuluessa kuului joelta ehtimiseen jyminää, ja yön tullen se jatkui miltei keskeytymättä, mutta aamupuoleen kaikki oli ohitse. Joki oli noussut kahdeksan jalkaa ja tulvi monin paikoin yli äyräittensä. Jää ryski ja rusahteli taukoamatta, ja joka taholla avautui railoja.
"Stewartin jäät ovat pakkautuneet röykkiöiksi tuolla alempana saarten luona", selitti Jakob Welse. "Siksi vesi on noussut. Toinen sulku on syntynyt Stewartin suulle. Kun se murtuu, niin jäät sieltä lähtevät liikkeelle ja törmäävät alempana olevaa röykkiötä vastaan."