"Herätkää, unikeot, herätkää!"
Frona hypähti vuoteeltaan Del Bishopin ensi kertaa huutaessa, mutta ennenkuin hän oli ehtinyt saada hametta ylleen ja mokkasiineja paljaihin jalkoihinsa, oli hänen isänsä väliverhon toisella puolen vetänyt teltan oviliuskan syrjään ja juossut ulos.
Jäänlähtö oli alkamassa. Frona saattoi kolkossa hämärässä nähdä, miten jäätelit hipaisivat itse rantatörmää, nousivatpa paikka-paikoin sen ylikin, niin että suuria möhkäleitä sinkosi monen jalan päähän rannalle. Sadan yardin päässä joella valkea aavikko ja harmaa taivas aamuhämärässä sulautuivat yhteen. Kumeata jyskettä ja hiljaista rytinää kuului pimeydestä.
"Milloin jäät lähtevät liikkeelle?" kysyi hän Deliltä.
"Eivät ainakaan hituistakaan aikaisemmin kuin me tahtoisimme. Katsokaahan!" Hän osoitti jalallaan jään alta tulvivaa vettä, joka ahnaasti ryömi yhä lähemmäksi heitä. "Se nousee jalan verran kymmenessä minuutissa."
"Hätääkö?" vastasi hän ivallisesti Fronan kysymykseen. "Ei vähääkään. Täytyyhän niiden joskus lähteä. Nuo saaret" — hän osoitti kädellään virtaa alas — "eivät jaksa kestää suurempaa painetta. Jos ne eivät päästä jäitä menemään, niin jäät lakaisevat ne rauhassa tieltään. Sitä ei ole epäilemistäkään. Mutta minun täytyy luikkia takaisin taas. Meidän puolellamme on alavampaa maata. Viidentoista tuuman korkeudelta vettä lattialla, ja Mc Phersonin ja Corlissin voi käydä hullusti vuoteissaan."
"Sanokaa, että Mc Phersonin pitää olla valmiina sen varalta, että häntä tarvitaan", huusi Jakob Welse hänen jälkeensä ja sanoi sitten Fronalle: "Nyt St. Vincentin olisi aika tulla salmen poikki."
Paroni, joka seisoi rannalla paljain jaloin ja värisi, katsoi kelloaan. "Kymmentä vaille kolme", hän sanoi, ja hänen hampaansa kalisivat.
"Eikö teidän olisi paras mennä noutamaan mokkasiininne?" kysyi Frona.
"Kyllä te ehditte."
"Ja sitten ehkä koko suurenmoinen näytelmä jäisi minulta näkemättä.
Kuulkaa!"