Jostakin — oli mahdotonta päättää mistä — kuului voimakasta ryskettä, joka taas äkkiä taukosi. Jäät olivat lähteneet liikkeelle. Hitaasti, hyvin hitaasti ne kulkivat virtaa alas. Ei mitään vavahtelua, ei korviasärkevää melua eikä suurenmoisia, valtavia voimannäytteitä; ei mitään muuta kuin rauhallinen, valkoinen virta tiukkaan sulloutunutta jäätä, niin tiukkaan, ettei näkynyt tippaakaan vettä. Sen täytyi olla siellä jossakin syvällä pinnan alla, mutta sitä olisi tuskin uskonut. Kuului epäselvää surinaa ja hillittyä narsketta, mutta se oli niin hiljaista, että täytyi jännittää korvansa sitä kuullakseen.
"Voi! Missä se suurenmoinen näytelmä nyt on? Tämähän on petkutusta!"
Paroni pui vihoissaan joelle nyrkkiä, ja Jakob Welsen tuuheat kulmakarvat painuivat alaspäin ikäänkuin salatakseen silmien juroa hymyä.
"Hahaha! Minua naurattaa! Minä näytän sille pitkää nenää! Katsokaa, minä uhmaan sitä!"
Näin sanoen paroni Courbertin hypähti jäälautalle, joka oli melkein hipaissut hänen jalkojaan. Tämä tapahtui niin äkkiä, että kun Jakob Welse yritti tarttua häneen, hän oli jo poissa.
Jäitten vauhti oli jo lisääntynyt ja äskeinen heikko surina tullut äänekkäämmäksi. Taitavasti pysytellen tasapainossa, aivan kuin sirkusratsastaja, ranskalainen kulki vinhaa vauhtia eteenpäin pitkin joen reunaa. Hetki hetkeltä hänen ratsunsa tuli yhä epävakaisemmaksi, ja viisikymmentä jalkaa ratsastettuaan sen selässä hän hypähti ketterästi maihin. Nauraen hän palasi muitten luo ja sai vaivojensa palkaksi pari kolme voimakasta manausta Jakob Welsen miehekkäimmästä sanavarastosta.
"Minkä vuoksi?" kysyi Courbertin loukkaantuneena.
"Minkäkö vuoksi?" toisti Jakob Welse suuttuneena ja osoitti tasaisesti ohikiitävää virtaa.
Suuren jäälautan etumainen pää oli painunut joen pohjaan päin kolmekymmentä jalkaa alempana, ja toinen pää nousi pystyyn. Koko sen jäljessä tuleva jääpaljous rutistui kuin paperiarkki. Sitten tuo mahtava möhkäle pyörähti kokonaan ylösalaisin, niin että sen liejuinen alapinta tuli päällepäin. Mutta sen taakse oli kasaantunut kokonainen röykkiö uusia möhkäleitä, jotka saattoivat sen niin kovaan puristukseen, että se lensi ilmaan ja putosi räiskähtäen allaan vierivään sohjoon sinkouttaen joitakin lohkareita rannallaseisojain jalkoihin. Joutuessaan nyt syrjittäin kovaan paineeseen äskeinen mahtava jäälautta hajosi pirstaleiksi ja katosi.
"Hyvä Jumala!" Paronin ääni oli vakava ja kunnioittava.