"Katsokaa! Eikö tämä ole ihmeellistä?" Courbertin osoitti merkkiään. Vesi oli taas laskenut jalan verran. "Mutta sehän on harmillista, julman harmillista! Nyt ei ruuhkasta tule mitään!"
Jakob Welse katsoi häneen vakava ilme kasvoillaan.
"Mitä? Tuleeko?" kysyi paroni toivorikkaana.
Frona katsoi kysyvästi isäänsä.
"Ruuhkat eivät aina ole miellyttäviä", vastasi tämä lyhyesti naurahtaen. "Kaikki riippuu paikasta, johon ne muodostuvat, ja siitä, missä itse sattuu olemaan."
"Mutta katsokaa, miten joki laskee! Senhän voi nähdä paljain silmin."
"Vielä ei ole liian myöhäistä." Jakob Welse katsahti saariryhmään päin ja näki jäävuorien kasvaneen ja tulleen lähemmäksi toisiaan. "Menkää telttaan, Courbertin, ja vetäkää jalkaanne mokkasiinit, jotka löydätte uunin vierestä. Menkää vain! Teiltä ei jää mitään näkemättä. Ja sinä, Frona, sytytäppäs valkea ja keitä meille kahvia."
Puolen tuntia myöhemmin joki oli laskenut kaksikymmentä jalkaa, mutta siitä huolimatta jäät kasaantumistaan kasaantuivat.
"Nyt leikki vasta alkaa. Katsokaa nyt tarkkaan, te kuumaverinen gallialainen! Vasemmalle! Nyt se alkaa!"
Courbertin näki, miten jäät sulkivat salmen, jota Jakob Welse osoitti, ja valkoinen muuri kohosi saarien väliin. Jäävirran vauhti hidastui hidastumistaan ja pysähtyi. Silmänräpäyksessä joki alkoi nousta niin kiivaasti, ettei mikään muu kuin taivaankansi näyttänyt voivan sen nousua pysähdyttää. Niinkuin heidän herätessään jäälautat taas tunkeutuivat rantaäyrään yli maalle, ja mutaista vettä valui virtanaan niiden edellä.