"Mon Dieu! Tämä ei todellakaan ole miellyttävää!"
"Eikö tämä nyt ole suurenmoista, paroni?" kiusoitteli Frona. "Mutta teidän jalkanne kastuvat."
Paroni peräytyi rannalta viime hetkessä, ja samassa pieni jäävyöry peitti juuri sen paikan, jolla hän oli seisonut. Nouseva vesi oli sullonut jäät muuriksi, joka kohosi rinnan korkeuteen saaren rannasta.
"Kyllä se laskee, kunhan ruuhka murtuu. Kas, nousu hidastuu jo. Se on murtunut."
Frona katsoi jäämuuria, joka yhdisti nuo kaksi saarta toisiinsa.
"Eipä olekaan", hän sanoi.
"Mutta vesi ei enää nouse yhtä mahtavasti kuin äsken."
"Mutta nousee kuitenkin."
Paroni joutui hetkeksi ymmälle, mutta sitten hänen kasvonsa kirkastuivat. "Nyt minä ymmärrän! Jossakin ylempänä on toinen ruuhka. Sehän on aivan erinomaista, eikö olekin?"
Frona tarttui rauhoittavasti hänen käteensä ja sanoi: "Kuulkaahan nyt! Olettakaamme, että ylempi sulku pettää ja alempi kestää!"
Paroni katsoi häntä vakavasti silmiin, kunnes täydelleen käsitti hänen sanainsa merkityksen. Hän punastui, hengähti hätäisesti, ojentautui suoraksi ja heitti päänsä taapäin. "Silloin ei muuta kuin puh! Ja te ja minä ja teltta, veneet, tuvat, puut ja Bijou', kaikki tyynni joudumme suorinta tietä kadotukseen!"