Hän katsahti Fronaan. Tämä tuki yhä arkkua, ja hänen kasvonsa olivat rauhalliset. Sitten hän vilkaisi joukkoon ja kohtasi epäileviä katseita. Jotkut nauroivat.
"Miksi ette heti kertonut tätä juttua?" kysyi Bill Brown.
"Siksi, — — siksi — —"
"Miksi?"
"Siksi, että minun olisi pitänyt auttaa häntä."
Yhä useammat alkoivat nauraa, ja Bill Brown kääntyi joukon puoleen. "Hyvät herrat", hän sanoi, "te olette kuulleet tämän uuden eriskummallisen tarinan. Se on vielä satumaisempi kuin syytetyn edellinen selitys. Kuulustelun alussa lupasimme osoittaa, että hän ei puhunut totta. Olemme siinä onnistuneet, teidän tuomionne on siitä todistuksena. Mutta että hän itse näin loistavasti antaisi meille todistuksen valheellisuudestaan, sitä emme uskaltaneet odottaa. Sen hän kuitenkin nyt on tehnyt. Mitä arvelette hänestä? Hän on syöttänyt meille valheen toisensa jälkeen, on todistettu, että valheellisuus on hänen perusominaisuuksiansa. Tulisiko meidän siis nyt uskoa tätä viimeistä, hurjan mahdotonta valhetta? Hyvät herrat neuvon teitä pysymään päätöksessänne! Ja niille, jotka uskovat hänen puhuneen totta — monta niitä ei liene — pyydän saada lausua muutaman sanan. Jos hän eli tämän John Borgin tuvassa, söi hänen pöydässään ja makasi hänen vuoteellaan murhan tapahtuessa, jos hän heltymättä kuuli tämän miehen huutavan apua, jos hän makasi ja katsoi tuota hirmuista verinäytelmää kunniantuntonsa saamatta häntä liikkeelle, hyvät herrat, jos niin on niin hän missään tapauksessa ei ansaitse muuta kuin tulla hirtetyksi. Erehdyksestä ei voi olla kysymys. Mitä siis tahdotte?"
"Kuolemaa!" "Vetäkää hänet hirteen!" huudettiin vastaukseksi.
Mutta äkkiä joukon huomio kääntyi joelle, ja Blackeykin keskeytti virantoimituksensa. Lautta, jota kummastakin päästä melottiin suurella airolla, kulki aivan läheltä rantaa juuri Tienhaaran äärimmäisen kärjen ohitse. Kun se ehti heidän kohdalleen, ohjattiin se rantaan, köysi heitettiin maihin ja kiedottiin useita kertoja sen puun ympäri, jonka alla St. Vincent seisoi. Lautan lasti — tuoretta, punaista, kappaleiksi leikattua hirvenlihaa — pilkisti esiin kuusenhavupeitteen alta, ja lautalla olevat kaksi miestä katsoivat ylpeinä rannallaolijoihin.
"Aiomme viedä sen Dawsoniin", selitti toinen heistä, "ja päivä paistaa niin tulisesti."
"Älkää luulko", sanoi hänen toverinsa vastaukseksi jonkun rannallaolijan kysymykseen. "Emme me tänne jää kauppoja tekemään. Dawsonissa siitä maksetaan puolitoista dollaria naulalta, ja sinne meillä on kiire. Mutta me olemme saaneet käsiimme tällaisen miehennäköisen olion ja sen haluaisimme jättää teidän huostaanne." Hän kääntyi ja osoitti peitekasaa, jonka alta saattoi erottaa miehen ruumiin muodot. "Me otimme hänet lautalle tänä aamuna, arviolta noin kolmenkymmenen mailin päässä Stewartin suulta."