"Sinä et ole onnitellut minua pelastukseni johdosta", alkoi tämä kevyesti. "Mutta kyllä kai olitkin puolikuollut väsymyksestä eilisiltana. Olinhan minäkin, ja sinulla oli sitä paitsi ollut rasittava soutu kestettävänäsi."
Hän tarkkasi salaa Fronan kasvoja koettaen päästä hänen mielialansa ja ajatustensa perille.
"Sinä olet sankaritar, Frona", alkoi hän haltioituneena. "Sinä et pelastanut vain sanantuojaa, vaan kuulustelun lykkäys, joka sinun onnistui saada aikaan, pelasti minunkin henkeni. Jos yksikään todistaja lisää olisi saanut esiintyä ensimmäisenä päivänä, niin he olisivat ehtineet hirttää minut ennen Gow'n ilmestymistä näyttämölle. Kelpo poika tuo Gow! Vahinko, että hänen pitää kuolla!"
"Olen iloinen siitä, että voin olla avuksi", vastasi Frona olematta oikein selvillä siitä, mitä hänen oikeastaan piti sanoa.
"Ja onhan minua toki syytä onnitella —"
"Kuulustelun johdosta sinun tuskin kannattaa onnitella", puuttui Frona äkkiä puheeseen katsoen häntä suoraan silmiin. "Olen iloinen siitä, että se päättyi näin, mutta et kai odota minun onnittelujani sen johdosta."
"Vai nii-in! Siitäkö kenkä puristaa!" St. Vincent hymyili hyvätuulisesti ja aikoi istuutua, mutta Frona ei liikahtanutkaan tehdäkseen hänelle tilaa, ja hän jäi seisomaan. "Annahan nyt minun selittää. Jos onkin ollut naisia —"
Frona oli hermostuneesti puristanut kättään nyrkkiin, mutta viimeiset sanat saivat hänet purskahtamaan nauruun.
"Naisia?" hän huudahti. "Naisia? Älä ole naurettava, Gregory."
"Sinähän autoit minua niin tarmokkaasti kuulustelussa", alkoi St.
Vincent moittiva sävy äänessään, "Ja minä luulin —"