Ruth aivan kauhistui.
"Et suinkaan tarkoita Tetralania tai Barilloa?" hän kysyi.
"Kaikkia — koko joukkoa niin miehiä kuin naisiakin!"
"Mutta he ovat suuria taiteilijoita", väitti Ruth.
"He pilaavat musiikin siitä huolimatta teennäisyydellään ja valheellisuudellaan."
"Mutta etkö sinä pidä Barillon äänestä?" ihmetteli Ruth. "Hän on melkein yhtä suuri kuin Caruso, sanotaan."
"Tietysti minä pidin hänestä, ja Tetralanista minä pidin vielä enemmän.
Hänen äänensä on ihastuttava — tai, ainakin, minusta tuntui siltä."
"Mutta, mutta — —", änkytti Ruth. "Minä en ymmärrä, mitä sinä sitten tarkoitat. Sinä ihailet heidän ääniään, mutta kuitenkin sanot heidän pilaavan musiikin."
"Juuri niin. Minä antaisin mitä tahansa saadakseni kuulla heitä konsertissa, ja minä antaisin vielä enemmän, jos minun ei tarvitsisi kuunnella heitä, kun orkesteri soittaa. Pelkään, että olen auttamaton realisti. Suuret laulajat eivät ole suuria näyttelijöitä. Kuulla Barillon laulavan rakkauden tunnustuksensa enkelin äänellä ja kuulla Tetralanin vastaavan siihen kuin toinen enkeli, samalla kun tuota kaikkea säestää uhkuva, värikäs musiikki, on hurmaavaa — hurmaavinta, mitä ajatella saattaa. Minä myönnän ja vakuutan sen. Mutta koko vaikutus on rikottu, kun minä katson heihin — Tetralaniin, joka on viisi jalkaa ja kymmenen sukkasillaan ja painaa satayhdeksänkymmentä naulaa; ja Barilloon, joka ei ole viittäkään jalkaa ja on lihavahko nahjus, jolla on niska kumara kuin kangistuneella sepällä, — koko tuohon pariin, kun he vääntelehtivät, lyövät rintoihinsa, levittelevät käsiään kuin mielipuolet hullujenhuoneissa; ja kun minun nyt tulisi pitää tätä uskottavana kuvana hennon ja suloisen prinsessan ja kauniin, romanttisen nuoren prinssin välisestä rakkauskohtauksesta — ah, en minä sitä voi uskoa, siinä kaikki! Se on roskaa, järjetöntä ja epätodellista. Siinä on vika. Se ei ole todellista. Älä sano minulle, että kukaan tomppeli tässä maailmassa rakastaa tuolla tavalla. Katsos, jos minä olisin lähestynyt sinua tuollaisin elein, sinä olisit antanut minulle korvapuustin!"
"Mutta sinä ymmärrät väärin", väitti Ruth. "Jokaisella taidelajilla on omat rajoituksensa." Hän muisti, mitä hän oli kuullut eräällä luennolla yliopistossa yhdistetyistä taiteista. "Maalauksissa on vain kaksi ulottuvaisuutta kankaalla, kuitenkin sinä kuvittelet siinä kolme ulottuvaisuutta, jotka taiteilijan nero on kankaalle loihtinut. Romaaneissa taaskin on kirjailija kaikkivaltias. Sinä pidät täysin oikeana, että kirjailija kuvaa sankarittaren salaisia ajatuksia, vaikka sinä kuitenkin koko ajan tiedät, että sankaritar oli yksin miettiessään noita ajatuksiansa ja ettei kirjailija enempää kuin joku muukaan voinut niitä kuulla. Se koskee näyttämöä, kuvanveistoa, oopperaa ja kaikkia taiteita. Määrättyjä, ihan asiaankuulumattomia seikkoja on otettava huomioon."