Martin tunnusteli sitä, ennen kuin vastasi.
"Minä en voi tuntea mitään muuta lukuunottamatta väljähtynyttä tupakanhajua", hän virkkoi.
"Sitä se on, se on kauheata. Minkä tähden sinä tupakoit niin paljon,
Martin?"
"En tiedä muuta kuin että minä tupakoin tavallisesti enemmän silloin, kun minulla on ikävä. Ja sitäpaitsi minä olen saanut sellaisen tavan. Minä opin sen jo, kun olin vain pikkuinen poika."
"Se ei ole kaunis tapa, tiedäthän", nuhteli Ruth. "Se haisee kuin myrkky."
"Se on tupakan syy. Minä voin hankkia vain halvimpia lajeja. Mutta odotahan, kun minä olen saanut tuon neljänkymmenen dollarin maksuosoituksen — minä voin käyttää tupakkaa, joka ei olisi enkeleillekään vastenmielistä. Mutta tämä ei ollut huonosti, vai oliko — kaksi hyväksymistä kolmena päivänä? Ne neljäkymmentäviisi dollaria maksavat melkein kaikki minun velkani."
"Kahden vuoden työllä?" kysyi Ruth.
"Ei, vähemmällä kuin viikon työllä. Olepa hyvä ja anna minulle tuo kirja tuolta etäisimmältä pöydän nurkalta — tuo muistiinpanokirja, jossa on harmaat kannet." Hän avasi sen ja alkoi kiireesti tarkastella sivuja. "Kas niin, minä olin oikeassa. Neljä päivää 'Kellojensoittoon', kaksi päivää 'Kurimoon', se on neljäkymmentäviisi dollaria viikon työstä, satakahdeksankymmentä dollaria kuussa. Se voittaa kaikki palkat, mitä minä voisin saada, ja sitä paitsi minähän olen vasta alussa. Tuhat dollaria kuussa ei ole liian paljon ostaakseni sinulle kaikkea sitä, mitä haluan. Viidensadan kuukausipalkka olisi aivan liian pieni. Nuo neljäkymmentäviisi dollaria ovat vain alkua. Odotahan, kunhan minä oikein pääsen vauhtiin. Katso silloin, mitä minä tupakoin."
Ruth ymmärsi väärin hänen ilonsa, ja hänen mieleensä johtuivat vain paksut sikarit.
"Sinä tupakoit enemmän kuin on hyödyllistä, eikä tuo polttoaine tee erotusta asiassa. Itse tupakoimistapa ei ole kaunis. Sillä ei väliä, mitä siinä palaa. Sinä olet savupiippu, elävä tulivuori, suljettu savukeko. Ja sinä olet menemässä täydellisesti pilalle, rakas Martin — sinä tiedät, että olet."