"Usko se, usko se", Ruth kuiskasi hänelle, ja sillä kertaa hän todella meni.

Maria, silmissään harras kunnioitus, joka ei kuitenkaan estänyt häntä näkemästä Ruthin pukimista hänen asemaansa ja sitä salaperäistä viehätystä, jonka tuollaiset hienot vaatteet antavat, saattoi häntä vaunuihin. Joukko pettyneitä ihmeen odottajia tuijotti vaunujen jälkeen, kunnes se oli kadonnut näkyvistä, ja sitten se käänsi katseensa Mariaan, josta äkkiä oli tullut koko seudun huomattavin henkilö. Mutta eräs juuri Marian omista jälkeläisistä turmeli koko vaikutuksen ilmoittamalla, että tuo hieno vierailu koski talon vuokralaista. Tämän jälkeen Maria painui entiseen vähäpätöisyyteensä, mutta Martin alkoi huomata, millä kunnioittavilla silmäyksillä naapurien pieni väki häntä tarkasteli. Mitä Mariaan tuli, kohosi Martinin arvo hänen silmissään tavattomasti, ja jos portugalilainen vihanneskauppias olisi nähnyt nämä vierailevat vaunut, hän varmasti olisi lisännyt Martinin luottoa vielä kolmella dollarilla kahdellakymmenelläviidellä sentillä.

III LUKU

Martinin hyvän onnen aurinko kohosi. Seuraavana päivänä Ruthin vierailun jälkeen hän sai kolmen dollarin maksuosoituksen eräältä pilalehdeltä New Yorkista kolmesta trioletistansa. Kahta päivää myöhemmin hyväksyi muuan chicagolainen sanomalehti julkaistavaksi hänen "Aarteenetsijänsä", luvaten maksaa sen julkaisuoikeudesta kymmenen dollaria. Palkkio oli pieni, mutta sepä olikin ensimmäinen artikkeli, jonka hän oli kirjoittanut — hänen ensimmäinen yrityksensä koettaa naulita ajatuksiansa painetuille palstoille. Kaiken huipuksi hyväksyi eräs nuorten kuukausijulkaisu, nimeltä Youth and Age, hänen seikkailusarjansa pojille, toisen yrityksensä. Oli kyllä totta, että sarja oli kaksikymmentäyksituhatta sanaa ja julkaisuoikeudesta tarjottiin vain kuusitoista dollaria, joka teki noin seitsemänkymmentäviisi senttiä tuhannelta sanalta, mutta samalla oli totta, että se oli hänen toinen kirjoitusyrityksensä, ja itse hän oli päässyt paremmin kuin kukaan muu selville sen arvottomuudesta.

Mutta nämä hänen aikaisemmatkin yrityksensä olivat kokonaan vapaat keskitason tomppelimaisesta kankeudesta. Luonteenomaisinta niille oli liiallisen voiman tuottama kömpelyys — kömpelyys, jonka vaikutuksesta aloittelija kolhii perhosia muurarin nuijalla ja hakkaa reunakoristeita sotakirveellä. Samoin oli Martin iloinen saadessaan myydä myös ensimmäisiä runokokeitansa. Hän tiesi itse, mitä ne olivat, eikä hän ollut tarvinnut kovin pitkää aikaa päästäkseen siitä selville. Kaiken toivonsa hän nyt pani viimeaikaisiin töihin. Hänen pyrkimyksensä oli tähdännyt enempään kuin tulla pelkäksi aikakauslehtien artikkelinkirjoittajaksi. Hän oli koko ajan koettanut teroitella taiteellisia työaseitansa. Toiselta puolen hän ei ollut hävittänyt voimiansa. Hänen tietoinen tarkoitusperänsä oli ollut lisätä voimiaan karttamalla voimien liiallista tuhlausta. Hän ei ollut myöskään unohtanut syvää totuudenrakkauttaan. Hänen kuvauksensa olivat todellisia, vaikka hän oli koettanut pukea ne mielikuvituksen ja kauneuden juhlavaatteihin. Hän oli pyrkinyt vaikuttavaan todellisuuteen, josta huokuisi jalo henkevyys ja usko. Hän tahtoi ottaa elämän sellaisena kuin se oli, ja siinä piti aina ilmetä ihmishengen pyrkimys lankeemuksineen ja nousuineen.

Lukiessaan kirjallisuutta hän oli päässyt selville, että siinä hallitsi kaksi koulukuntaa. Toinen käsitteli ihmistä Jumalana, unohtaen hänen maisen alkuperänsä; toinen taas kuvasi häntä maan tomuksi, unohtaen hänen taivaiset unelmansa ja jumalaiset mahdollisuutensa. Martinin käsityskannan mukaan erehtyivät molemmat koulukunnat, koska pitivät kaikkia elämänilmiöitä ja tarkoitusperiä niin yksinkertaisina. Täytyi löytyä joku keskitie, joka kulki lähempänä totuutta kuin ihmisen jumaloiminen, vaikka se olikin korkeammalla kuin se koulukunta, joka alensi ihmisen villin tavalla maan tomuksi. Kertomuksessansa "Seikkailu", jonka hän oli Ruthille lukenut, Martin uskoi onnistuneensa esittämään ihanteensa hyvästä kuvauksesta; ja esseessään "Jumala ja maan tomu" hän oli lausunut käsityksensä koko tästä kysymyksestä.

Mutta "Seikkailu" ja kaikki, mitä hän piti parhaina saavutuksinaan, kiersi yhä reittiään kustantajalta kustantajalle. Aikaisimpia kertomuksiansa, joille hän ei itse asettanut mitään arvoa lukuunottamatta sitä rahaa, jonka ne tuottivat, samoin kuin hirmukuvauksiansa, joista hän oli kaksi myynyt, hän ei arvostellut korkealle eikä pitänyt parhaina saavutuksinansa. Hänestä ne olivat ylen kuviteltuja ja fantastisia, vaikkakin niihin oli koristeeksi siroteltu todellisuutta, jossa niiden voima piili. Tämä hämäräperäisen ja mahdottoman asettaminen todellisuuden sijalle oli hänestä kepponen — enintäänkin ovela kepponen. Suuri kirjallisuus ei voisi asua niin latteilla kentillä. Taiteellisessa suhteessa ne saattoi asettaa korkealle, mutta hän kielsi taiteelta arvon, jos se oli eronnut inhimillisyydestä. Kepponen oli ollut siinä, että hänen oli onnistunut peittää inhimillinen todellisuus taiteellisuuden valheverholla, ja siten hän oli kirjoittanut puolisen tusinaa tuollaisia kuvauksia, ennen kuin oli kohonnut "Seikkailun", "Ilon", "Ruukun" ja "Elämän viinin" korkeuksiin.

Ne kolme dollaria, jotka hän sai trioleteistansa, hän käytti niin, että hänen entinen loistava olemassaolonsa yhä jatkui hänen odotellessaan White Mousen maksuosoitusta. Hän muutti tuon ensimmäisen osoituksen rahaksi sekatavarakauppiaan puodissa, maksaen nyt jo yhden dollarin tuolle epäluuloiselle portugalilaiselle ja jakaen loput kaksi dollaria leipurin ja hedelmäkauppiaan kesken. Martin ei ollut kyllin rikas hankkiakseen lihaa, ja kaikki hänen varastonsa ja keinonsa olivat käytetyt loppuun, kun White Mousen maksuosoitus viimein saapui. Nyt hänen tuli muuttaa se rahaksi. Hän ei ollut kertaakaan elämässään ollut pankissa, vielä vähemmin toimittanut siellä mitään liikeasioita, ja kiihkeästi, kuin uteliaan lapsen, teki hänen mielensä astua johonkin Oaklandin suureen pankkiin ja mätkäistä tuo kuitattu neljänkymmenen dollarin maksuosoitus pöytään. Mutta toiselta puolen hänen terve järkensä neuvoi häntä vaihtamaan sen sekatavarakauppiaan puodissa, sillä sen tuottama vaikutus soisi hänelle myöhemmin suuremman luoton. Tätä tapaa Martin siis käytti maksaen portugalilaiselle kaiken velkansa ja saaden vielä taskullisen kiliseviä kolikoita. Samoin hän täydelleen hyvitti muutkin saamamiehensä, lunasti pantista pukunsa ja pyöränsä, maksoi kuukauden vuokran kirjoituskoneesta ja Marialle huoneenvuokran edelliseltä kuukaudelta ja kuukauden vuokran etukäteenkin. Vieläkin hänelle jäi kolmen dollarin pääoma tulevia yrityksiä varten.

Tuo itsessään pieni summa tuntui hänestä koko omaisuudelta. Saatuaan pukunsa takaisin hän oli heti paikalla mennyt tervehtimään Ruthia, eikä hän matkalla ollut voinut kieltäytyä helistelemästä kourallista hopearahoja, jotka olivat hänen taskussaan. Hän oli ollut niin kauan ilman rahaa, että hän — yhtä vähän kuin nälkäkuolemasta pelastunut mies voi päästää ruoantähteitä silmistään — voi tuskin pitää käsiään erossa noista hopeakolikoista. Hän ei suinkaan ollut ahne tai saita, mutta raha merkitsi hänelle enemmän kuin niin ja niin monta dollaria ja senttiä. Se merkitsi menestystä, ja kotkat rahojen sivuilla merkitsivät yhtä monta siivekästä voittoa.

Hänelle tuli sellainen vakaumus, että maailma sittenkin oli erinomaisen hyvä. Se näytti hänestä kauniimmalta kuin koskaan ennen. Monen monta viikkoa se oli ollut hyvin synkkä ja ikävä maailma, mutta nyt, kun melkein kaikki velat oli maksettu, kolme dollaria helisi hänen taskussaan ja hänen mieltänsä kiihotti varma menestyksen toivo, nyt loisti aurinko lämpimästi ja yksinpä sadekin, joka virtasi lakkaamatta, tuntui hänestä onnelliselta tapahtumalta. Nähdessään nälkää hänen ajatuksensa olivat usein sukeltaneet niihin tuhansiin, jotka olivat nähneet nälkää ennen häntä; mutta nyt, kun hän oli syönyt kylliksensä, ei tuo tuhansien nälkäänäkevien kohtalo enää painanut niin raskaana hänen mieltänsä. Hän unohti ne melkein kokonaan jo, ollen itse rakastunut, ajatteli niitä lukemattomia, jotka maailmassa rakastivat. Hänen tahtomattaan keinuivat rakkauslaulujen uudet motiivit hänen mielessään. Ne olivat vallanneet hänet niin kokonaan, että hän ajoi raitiovaunulla kaksi korttelia kauemmaksi kuin piti.