Eivät myöskään ne kymmenen dollaria, joista Martin oli myynyt "Aarteenetsijänsä" chicagolaiselle sanomalehdelle, lämmittäneet hänen kättänsä. Artikkeli kyllä oli julkaistu jo aikoja sitten, kuten hän itse oli lukenut Central-lukusalissa, mutta toimittajalta ei kuulunut ainoatakaan sanaa. Hänen kirjeensä jätettiin vastaamatta, vaikka hän merkityttämällä ne kirjoihin tiesi varmasti, että ne olivat saapuneet perille. Se ei ollut mitään muuta kuin suoranaista ryöstöä, hän päätteli — kylmäveristä varkautta. Hänen nähdessään nälkää näpisteltiin hänen varojansa, hänen kauppatavaraansa, joka yksistään hänelle leipää tuotti.
Youth and Age oli viikkolehti, ja se oli julkaissut kaksi kolmasosaa hänen kaksikymmentäyksituhatta sanaa sisältävästä sarjastansa, mutta sitten se teki konkurssin. Siinä katosi kaikki toivo hänen kuudestatoista dollaristaan.
Kaiken kukkuraksi hän menetti "Ruukkunsa", jota hän piti kaikkein parhaana kynänsä tuotteena. Epätoivoissaan hän oli lähettänyt sen The Billow -nimiselle hienoston viikkolehdelle San Franciscoon. Pääsyynä siihen, että hän oli lähettänyt sen tälle julkaisulle, oli ollut lyhyt matka, koska tarvitsi vain kulkea lahden yli Oaklandista toimitukseen, joten vastaus joutuisi tuota pikaa. Kahta viikkoa myöhemmin hän suunnattomaksi ilokseen näki, sanomalehtikioskissa, lehden viime numeron, jossa hänen kertomuksensa oli julkaistu kunniapaikalla ja runsaasti kuvitettuna. Sykkivin sydämin hän meni kotiinsa arvaillen, kuinka paljon hänelle maksettaisiin hänen parhaasta tuotteestansa. Myös se nopeus, jolla se oli hyväksytty ja julkaistu, riemastutti häntä. Ettei toimittaja ollut mitään etukäteen puhunut hänelle, se teki hänen hämmästyksensä sitä suuremmaksi. Odotettuaan viikon, kaksi ja vielä puoli lisäksi, epätoivo voitti arkuuden, ja hän kirjoitti The Billowin toimittajalle huomauttaen, että jonkin erehdyksen tai huolimattomuuden tähden hänen pieni saatavansa oli varmaankin unohdettu.
"Vaikka se ei olisi enempää, kuin viisi dollaria", ajatteli Martin itsekseen, "voin minä kuitenkin ostaa sillä kylliksi herneitä ja papuja voidakseni kirjoittaa tusinan samanlaisia ja parempiakin."
Vastaukseksi tuli toimittajan kirje, joka lopuksi herätti Martinin ihastusta.
"Me kiitämme teitä", kuului se, "teidän erinomaisesta avustuksestanne. Koko toimitus oli siihen erittäin ihastunut, ja kuten näette, me olemme julkaisseet sen viivyttelemättä kunniapaikalla. Toivomme hartaasti, että kuvitus olisi teitä miellyttänyt."
"Tarkemmin lukiessamme kirjettänne huomaamme teidän johtuneen sellaiseen harhaluuloon, että me maksamme tilaamattomista käsikirjoituksista. Sellainen ei kuitenkaan ole meidän tapamme, ja kuten tiedätte, saimme käsikirjoituksenne tilaamatta. Saadessamme kertomuksenne me luonnollisesti otaksuimme teidän tietävän meidän periaatteemme. Me voimme vain syvästi valittaa tätä onnetonta väärinkäsitystä ja vakuutamme teille kunnioitustamme. Vielä kerran kiittäen arvoisasta lähetyksestänne ja toivoen saavamme lähitulevaisuudessa lisää jäämme jne."
Siinä oli vielä jälkikirjoitus, että vaikka The Billowia ei juuri kenellekään vapaasti toimiteta, tuotti heille kuitenkin suurta mielihyvää saada lähettää lehti hänelle ilmaiseksi vuoden loppuun.
Saatuaan tämän opetuksen Martin kirjoitti kaikkien käsikirjoitustensa alkuun: "Tarjotaan käytettäväksenne määräämäänne korvausta vastaan."
"Jonakin päivänä", hän lohdutteli itseänsä, "he niitä rukoilevat minun määräämilläni ehdoilla käytettäväkseen."