Mies oli katsonut uhkaavasti, ja Martin oli kiiruhtanut huudahtamaan.
"Ei, ei, kyllä se on minulla. Mutta minä tarvitsen sitä muutamassa tilaisuudessa."
"Vai niin", sanoi kiskuri heltyneenä. "Ja minä tarvitsen sitä muutamassa tilaisuudessa, ennen kuin minä voin antaa teille lisää lainaa. Älkää luulko, että pidän tätä liikettä huvin vuoksi!"
"Mutta se on neljänkymmenen dollarin pyörä ja hyvässä kunnossa", oli
Martin väittänyt. "Enkä minä ole saanut siitä kuin seitsemän dollaria.
Ei, en seitsentäkään! — kuusi ja neljänneksen. Te otitte koron
etukäteen."
"Jos tahdotte rahaa, tuokaa musta puku", oli ollut vastaus, joka oli ajanut Martinin ulos tuosta pesästä, niin suuri epätoivo sydämessä, että se näkyi kasvoillakin ja liikutti hänen sisartaan.
Tuskin he olivat kohdanneet toisensa, kun Telegraph Avenuen raitiovaunu saapui ja pysähtyi ottaaksensa joukon myöhästyneitä iltapäivän kaupassakävijöitä. Rouva Higginbotham ymmärsi liikkeestä, jolla Martin auttoi häntä vaunuun, ettei Martin aikonutkaan seurata mukana. Hän kääntyi portaalla ja katsahti häneen. Hänen kuihtuneet kasvonsa hellyttivät häntä sydänjuuriin asti.
"Etkö sinä tulekaan mukaan?" hän kysyi.
Samassa hän oli astunut alas hänen rinnalleen.
"Minä kävelen — liikuntoa, näetkös", selitti Martin.
"Sitten minäkin kävelen muutaman kadunkulman", virkahti sisar. "Ehkä se tekee minulle hyvää. Minä en ole ollut oikein hyvinvoipa viime aikoina."