Autettuaan häntä vaunuun Martin kiirehti postitoimistoon ja osti kolmella dollarilla postimerkkejä, ja kun hän myöhemmin samana päivänä mennessään Morsen taloon pysähtyi postitoimiston edessä, oli hänellä kainalossa suuri kasa paksuja, pitkiä kirjekuoria, joihin hän oli käyttänyt jokikisen näistä merkeistä, paitsi kolmea kahden sentin merkkiä, jotka hän oli säästänyt tulevan, tiukan tarpeen varalta.
Siitä tuli merkitsevä ilta Martinille, sillä päivällisen jälkeen hän tapasi Russ Brissendenin. Kuinka hän sattui olemaan siellä, kenen ystävä hän oli tai mikä sattuma oli hänet johtanut sinne, sitä ei Martin tiennyt. Hän ei myöskään ollut utelias kysymään asiaa Ruthilta. Lyhyesti, Brissenden teki Martiniin sellaisen vaikutuksen, että hän sairasti verenvähyyttä ja näytti pintapuoliselta, eikä hän kiinnittänyt häneen mitään huomiota. Tuntia myöhemmin hän päätti, että Brissenden oli sen lisäksi aika tomppeli. Sillä hän kiersi huoneesta toiseen, tuijottaen tauluihin ja pistäen nenänsä kirjoihin ja aikakauslehtiin, joita hän otti pöydiltä ja hyllyiltä. Vaikka hän oli talossa ventovieras, hän lopuksi erottautui erilleen muusta seurasta, painautuen suureen, mukavaan nojatuoliin ja alkaen mielenkiinnolla lukea ohutta teosta, jonka oli vetänyt taskustaan. Lukiessaan hän antoi hajamielisesti ja hyväillen sormensa sivellä tukkaansa. Martin ei huomannut häntä sen enempää koko iltana, paitsi kerran, jolloin hän näki hänen kiihkeästi ja voitonvarmasti keskustelevan useitten nuorten naisten kanssa.
Sattuipa sitten, kun Martin lähti talosta, että hän tapasi Brissendenin, joka jo oli ehtinyt talon ulkoportaille.
"Kas vain, tekö se olette?" sanoi Martin.
Toinen vastasi epäselvällä murahduksella, mutta alkoi astella hänen rinnallaan. Martin ei tehnyt toista yritystä saada aikaan keskustelua, ja useita kulmanvälejä he kulkivat sanaakaan vaihtamatta.
"Mahtava vanha aasi!"
Huudahduksen pikaisuus ja voimakkuus hämmästytti Martinia. Häntä alkoi huvittaa, ja samana hetkenä hänelle selvisi lisääntynyt vastenmielisyyden tunne tuota toista kohtaan.
"Mitä varten te käytte tuollaisissa paikoissa?" sinkahutettiin hänelle, kun vielä oli äänettä kuljettu muutamia kulmanvälejä.
"Mitä varten te itse siellä käytte", kysyi Martin takaisin.
"Hitto vieköön, mistä minä sen tiedän", kuului taas. "Joka tapauksessa oli se minun ensimmäinen vierailuni. Jokaisessa päivässä on kaksikymmentäneljä tuntia, ja täytyyhän ne jollakin tavalla kuluttaa. Tulkaa, niin otetaan ryyppy."