"Bosco! Hän syö ne elävältä! Syö elävältä!" huudahti Brissenden matkien
Spielerin tavalla erästä kuuluisaa käärmeennielijää.
"Minä voisin syödä teidät elävältä", sanoi Martin luoden röyhkeän katseen toisen sairaalloiseen olentoon.
"Minä vain en ole sen arvoinen."
"Päinvastoin", Martin päätteli, "minä käyttäydyin tyhmästi." Hän purskahti sydämelliseen, terveelliseen nauruun. "Minä tunnustan, että te teette pilkkaa minusta, Brissenden. Että minulla on nälkä ja te tiedätte sen, on ainoastaan luonnollinen ilmiö, eikä siinä ole mitään alentavaa. Kuten näette, minä nauran sovinnaisuuden vähäpätöisille määräyksille, mutta jos te sanotte jonkun terävän toden sanan, minä heti olen tuon sovinnaisuuden orja."
"Te loukkaannuitte", vakuutti Brissenden.
"Hetkiseksi, kyllä. Tottumus poikavuosilta, näettehän. Sellaista minä silloin opin, mutta ne tavat ovat menettäneet merkityksensä sen jälkeen. Ne ovat kuitenkin luurankoja minun mieleni kammioissa."
"Mutta tottahan te nyt jo suljette niiden ovet?"
"Olen ne jo sulkenut."
"Todellako?"
"Todella."