"Mennään siis ja otetaan jotakin syötävää."
"Minä suoritan tämän", vastasi Martin aikoen maksaa tilaamansa skotlantilaisen kahden dollarinsa viimeisillä rippeillä, mutta näki Brissendenin kehottavan kapakan palvelijaa jättämään nuo kolikot pöydälle.
Martin pisti ne hieman irvistäen taskuunsa ja tunsi hetkisen
Brissendenin käden ystävällisesti lepäävän olkapäällään.
VIII LUKU
Heti seuraavana iltapäivänä hämmästytti Mariaa Martinin toinen vieras.
Mutta tällä kertaa hän ei menettänytkään malttiansa, vaan pyysi
Brissendeniä kaikella kunnioituksella istuutumaan salinsa loistoon.
"Toivon, ettette pahastu tulostani", alkoi Brissenden.
"Ei, ei; ei ollenkaan", vastasi Martin puristaen kättä ja istuttaen vieraansa ainoalle tuolille, sillä itselleen hänelle jäi paikka sängyn reunalla. "Mutta mistä te tiesitte minun osoitteeni?"
"Soitin Morselle. Neiti Morse vastasi puhelimeen. Ja tässä minä nyt olen." Hän kaivoi takkinsa taskua saaden sieltä esille ohuen kirjan, jonka heitti pöydälle. "Siinä on eräs kirja runoja. Lukekaa ja pitäkää se." Ja sitten vastaukseksi Martinin väitteeseen: "Mitä minä kirjoilla teen? Tänä aamuna minä taas syljin verta. Onko teillä viskiä? Ei, tietysti ei. Odottakaa hetkinen."
Hän lähti ja meni. Martin katseli hänen pitkää vartaloaan, kun hän ulkona astui portaita alas, ja huomasi hänen kääntyessään sulkemaan porttia surukseen, miten nuo ennen leveät hartiat olivat nyt kumartuneet kokoonlyhistyneen rinnan yli. Martin hankki kaksi lasia ja painautui lukemaan saamaansa runovihkosta, Henry Vaughan Marlown viimeistä teosta.
"Ei ollut skotlantilaista", virkahti Brissenden palatessaan. "Sillä kerjäläisellä ei ole mitään muuta kuin amerikkalaista viskiä. Mutta tässä on sitä neljännes."