"En voi."
Pettymyksen ja mielipahan kyyneleet kiilsivät Ruthin silmissä, mutta hän ei puhunut mitään.
"Ensi jouluna sinä syöt päivällistä minun kanssani Delmonicoksessa", sanoi Martin reippaasti, "tai Lontoossa tai Pariisissa, tai missä vain haluat. Minä tiedän sen!"
"Minä näin sanomalehdestä muutamia päiviä sitten", virkahti Ruth äkkiä, "että on nimitetty useita uusia virkailijoita paikalliseen rautatien postiin. Sinähän läpäisit ensimmäisenä, etkö läpäissytkin?"
Martinin oli pakko tunnustaa, että hänelle oli tullut kutsu ja että hän oli kieltäytynyt. "Minä olin niin varma — minä olen niin varma — itsestäni", hän päätti. "Vuosi eteenpäin ja minä ansaitsen enemmän kuin tusina miehiä rautatien postissa. Odota, niin näet."
"Oh!" oli ainoa, mitä Ruth sanoi hänen lopetettuaan. Hän nousi napittaen käsineitään. "Minun täytyy lähteä, Martin. Arthur odottaa minua."
Martin otti hänet syliinsä ja suuteli häntä, mutta Ruth näytteli kylmää lemmittyä. Hänen ruumiissaan ei ollut värähtelevää eloa, kädet eivät kiertyneet hänen kaulaansa, eivätkä huulet vastanneet hänen puserrukseensa.
Ruth oli suuttunut häneen, Martin päätteli palatessaan portilta. Mutta miksi? Olipa onnetonta, että vartiomiehet olivat sattuneet nappaamaan kiinni Marian lehmät. Mutta sehän oli vain salliman oikku. Ketään ei voinut moittia siitä. Eikä edes johtunut hänen mieleensäkään, että hän olisi voinut menetellä toisin. Kyllä, niin, kyllä häntä voitiin syyttää siitä, ettei hän ollut ottanut tuota tarjottua paikkaa postissa, oli hänen seuraava ajatuksensa. Eikä Ruth ollut pitänyt "Wiki-Wikistä".
Portaan päässä hän kääntyi ottaakseen vastaan iltapäivän postin. Ainainen kuumeinen odotus valtasi Martinin mielen ottaessaan vastaan kasan pitkiä kirjekuoria. Yksi ei ollut pitkä. Se oli lyhyt ja ohut, ja ulkopuolelle oli painettu New York Outviewn osoite. Hän pysähtyi repiäkseen kirjekuoren auki. Se ei voinut olla hyväksymys. Hän ei ollut lähettänyt ainoatakaan käsikirjoitusta sille julkaisulle. Ehkäpä — hänen sydämensä melkein pysähtyi villistä ajatuksesta — ehkä ne tilaavat häneltä jonkun kirjoituksen, mutta heti hän karkoitti tuon hullun toivon mahdottomana.
Kirje oli lyhyt toimitussihteerin selitys, että he olivat saaneet nimettömän kirjeen, jonka he liittivät mukaan vakuuttaen, ettei Outviewn toimitus missään tapauksessa kiinnitä mitään huomiota nimettömiin kirjeisiin.