"Minun tekisi mieleni panna teidät tässä kovalle koetukselle."
"Katsokaas, älkää nyt olko kyynillinen", huudahti Martin. "Aikakauskirjojen toimittajat eivät nyt kuitenkaan ole kokonaan järkeä vailla. Minä tiedän sen.. Ja minä uskallan lyödä vaikka veikkaa teidän kanssanne tästä. Minä uskallan kaikki, mitä te tahdotte, siitä että 'Päiväperhonen' tulee hyväksytyksi heti ensimmäisellä tai toisella tarjouksella."
"On vain eräs seikka, joka estää minua panemasta teitä koetukselle." Brissenden odotti hetkisen. "Tuo runo on suuri — suurin kaikista, mitä minä olen tehnyt. Minä tiedän sen. Se on on minun joutsenlauluni. Minä olen äärettömän ylpeä siitä, minä jumaloin sitä. Se on parempi kuin viski. Se on sitä, mistä minä olen unelmoinut — suurin ja täydellisin saavutus — unelmoinut jo kun minä olin vasta nuorukainen, jolloin suloiset toiveet ja kuvat ja puhtaat ajatukset mieleni täyttivät. Ja nyt minä olen sen saavuttanut viimeisenä yrityksenäni, enkä minä suinkaan tahdo sitä antaa sikalauman tallattavaksi enkä liattavaksi. Ei, minä en tahdo lyödä teidän kanssanne vetoa. Se on minun; minä olen sen tehnyt, ja minä olen jakanut sen teidän kanssanne."
"Mutta ajatelkaa koko muuta maailmaa", väitti Martin. "Kauneuden vaikutus on ihmeitä tekevä."
"Se on minun kauneuttani."
"Älkää olko itsekäs!"
"Minä en ole itsekäs." Brissenden hymyili hiljaa, kuten aina, kun hänen ohuet huulensa tahtoivat lausua jotakin miellyttävää. "Minä olen yhtä epäitsekäs kuin nälkäinen karju."
Turhaan Martin koetti horjuttaa hänen päätöstänsä. Martin selitti hänelle, että hänen vihansa aikakauslehtiä vastaan oli äkkipikaista ja liioiteltua ja että hänen päätöksensä oli tuhatkertaa järjettömämpi kuin sen nuorukaisen toiminta, joka poltti Dianan temppelin Efesoksessa.
Kuullessaan toisen kiihkeää tuomitsemista Brissenden maisteli tuutinkiansa myönnellen, että toinen oli oikeassa kaikessa, mitä hän sanoi, paitsi siinä, mitä hän puhui aikakauskirjoista ja niiden toimittajista. Hänen vihansa niitä kohtaan ei tuntenut mitään rajoja, ja hän kiihotti Martinin tuomiota, kun se kääntyi niitä kohti.
"Minä toivoisin, että kirjoittaisitte sen koneella puhtaaksi minulle", hän sanoi. "Te ymmärrätte sen tuhatkertaa paremmin kuin mikään puhtaaksikirjoittaja. Ja nyt minä annan teille erään neuvon." Hän veti paksun käsikirjoituksen päällystakkinsa taskusta. "Tässä on teidän 'Auringon häpeäpilkkunne'. Minä olen lukenut ne kerran, ei vain kerran, vaan monta kertaa — ja se on korkein kiitos, mitä minä voin teille siitä antaa. Kaiken sen jälkeen, mitä te olette sanonut 'Päiväperhosesta', minun täytyy vaieta. Mutta tämän minä tahdon sanoa: kun 'Auringon häpeäpilkut' julkaistaan, herättävät ne suunnatonta huomiota. Se tulee herättämään suunnattoman kiistan, joka tekee teidät tunnetuksi paremmin kuin tuhannet dollarit."