"Voi olla, ettei siellä ole ketään", sanoi Brissenden heidän laskeutuessaan vaunusta ja sukeltaessaan työväen viheliäisten asumusten keskukseen Market Streetin eteläpuolella. "Siinä tapauksessa te menetätte sen, jota olette kauan etsinyt."
"Mitä hittoa se voi olla?" kysyi Martin.
"Miehiä — viisaita miehiä — eikä sellaisia lörpötteleviä nollia kuin ne, joiden kanssa keskustelemasta minä teidät tapasin tuossa kauppasaksain pesässä. Te olette lukenut kirjoja ja huomannut olevanne yksin. Nyt minä näytän teille muutamia miehiä, jotka myöskin ovat lukeneet, niin ettette te enää ole niin kokonaan yksin."
"Eipä sillä, että minä vaivaisin päätäni heidän loppumattomilla väittelyillään", hän sanoi heidän käveltyään taas yhden kadun välin. "Minua ei kiinnosta kirjafilosofia. Mutta te huomaatte, että nuo miehet ovat neroja eivätkä poroporvallisia sikoja. Mutta pitäkää varanne, ne voivat puhua teidät pussiin, olkoonpa kysymys mistä tahansa auringon alla.
"Toivon, että Norton olisi siellä", hän puuskutti hylätessään Martinin avuntarjouksen. "Norton on idealisti — oikea ilmestys. Muisti erehtymätön. Idealismi on johtanut hänet filosofiseen anarkiaan, ja hänen sukunsa on hänet sen vuoksi hylännyt. Isä on suuren rautatien presidentti ja miljonääri, mutta poika näkee nälkää Friscossa, toimittaen anarkistista sanomalehteä kahdenkymmenenviiden kuukausipalkalla."
Martin tunsi sangen vähän San Franciscoa ja vielä vähemmän Market Streetin eteläpuolta, joten hänellä ei ollut aavistustakaan, mihin olivat matkalla.
"Jatkakaa", hän sanoi, "ja kertokaa minulle niistä enemmän etukäteen.
Millä he elävät? Kuinka ne sattuvat olemaan täällä?"
"Toivon, että Hamilton olisi siellä", Brissenden pysähtyi lepuuttamaan käsiään. "Pahna-Hamiltoniksi häntä sanotaan — polveutuu jostakin vanhasta Etelän suvusta. Maankiertäjä — laiskin ihminen, mitä minä koskaan olen tuntenut, vaikka hän on, tai on olevinaan, kirjanpitäjänä eräässä sosialistisessa osuuskauppaliikkeessä, kuuden dollarin viikkopalkalla. Hän on oikea jätkätyyppi. Joutunut kiertäessään kaupunkiin. Minä olen nähnyt hänen istuvan koko päivän samalla penkillä viemättä muruakaan huulilleen, ja kun illalla pyysin häntä päivälliselle — kahden kulmanvälin päässä olevaan ravintolaan — hän vastasi: 'Liian paljon vaivaa, hyvä mies. Ostakaa minulle sen sijaan laatikko sikareja.' Hän oli aluksi spenceriläinen, kuten tekin, kunnes Kreis käänsi hänet materialistiseen monismiin. Minä koetan saada hänet puhumaan monismista, jos suinkin voin. Norton on toinen monisti, vaikkei hän usko muuhun kuin henkeen. Hän voi antaa Kreisille ja Hamiltonille, mitä ne tarvitsevat."
"Kuka on Kreis?" kysyi Martin.
"Hänen asuntoonsa olemme nyt matkalla. Entinen professori — erotettu yliopistosta — vanha juttu. Järki kuin partaveitsi. Hankkii toimeentulonsa miten voi. Tiedän, että hän pahimmillaan ollessa on kiertänyt tekemässä temppuja. Häikäilemätön lurjus. Voisi ryöstää vaikka ruumiin käärinliinat. Ero hänen ja poroporvarien välillä on, että hän ryöstää ilman harhakuvitelmia. Puhuu Nietzschestä, Schopenhauerista, Kantista tai mistä vain, mutta ainoa, mistä hän todella välittää maailmassa, Marykin mukaan luettuna, on hänen monisminsa. Haeckel on hänen pieni tinajumalansa. Ainoa keino loukata häntä on hyökätä Haeckelin kimppuun."