"Tuossa on pesä." Brissenden lepuutti hetkisen käsiään portaan juurella laahustaakseen sitten ylös. Se oli tavallinen kaksikerroksinen kulmatalokapakka ja sekatavarakauppa kivijalassa. "Liittokunta asuu täällä — se on ottanut koko yläkerran haltuunsa. Mutta Kreis on ainoa, jolla on kaksi huonetta. Tulkaa." Yläeteisessä ei ollut mitään valoa, mutta Brissenden kulki pimeässä kuin tuttu kotitonttu. Hän seisahtui puhumaan Martinille.
"Muuan pojista — Stevens, on teosofi. Pitää aika melun, kun alkuun pääsee. Nykyään hän toimii astianpesijänä eräässä hotellissa. Pitää hyvistä sikareista. Minä olen nähnyt hänen syövän perunamuhennosta kymmenellä sentillä ja sitten polttavan viidenkymmenen sentin sikarin päälle. Minulla on taskussani pari hänelle, jos hän ilmestyy näkyville.
"Ja vielä täällä on eräs — Parry — australialainen, tilastotieteilijä, joka urheilee ensyklopedialla. Kysykää häneltä, paljonko Paraguay tuotti vehnää vuonna 1903 tai paljonko Englanti vei lakanapalttinaa Kiinaan 1890 tai paljonko Jimmy Britt painoi Nelsonin kanssa otellessaan tai kuka oli Yhdysvaltain nyrkkeilykuningas 68, ja erehtymätön vastaus tulee automaatin nopeudella. Sitten on vielä Andy, kivenhakkaaja, omaa mielipiteitä joka asiasta, hyvä shakinpeluri; ja vielä toinen, Harry, leipuri, tulipunainen sosialisti ja innokas yhdistyksen jäsen. Sivumennen, muistattehan te keittäjä- ja tarjoilijalakon - se oli juuri Hamilton, joka järjesti ammattiyhdistyksen ja sai toimeen lakon — suunnitteli kaikki yksityiskohtia myöten valmiiksi juuri täällä Kreisin huoneissa. Teki sen huvin vuoksi, mutta oli liian laiska johtaakseen taistelua loppuun. Hän olisi voinut kohota korkealle, jos olisi tahtonut. Sen miehen mahdollisuuksilla ei olisi mitään rajoja, ellei hän olisi niin perin juurin laiska."
Brissenden tassutteli pimeässä sinne, missä valonsäteet lankesivat raosta kynnykselle. Naputus ja vastaus, ja he avasivat oven, ja Martin tapasi itsensä pudistamassa kättä Kreisin kanssa. Tämä oli tumma, kaunis mies, jolla oli hohtavanvalkoiset hampaat, riippuvat, pitkät viikset ja suuret, säteilevät silmät. Mary, lihavahko vaalea neitonen, pesi astioita pienessä takahuoneessa, joka oli sekä keittiö että ruokasali. Etuhuonetta käytettiin arkihuoneena ja makuukamarina. Katossa riippui viikon pyykki niin alhaalla, että Martin ei nähnyt aluksi niitä kahta miestä, jotka keskustelivat nurkassa. He hoilasivat Brissendenin ja hänen pullonsa tervetulleiksi, ja tullessaan esitellyksi Martin sai tietää, että he olivat Andy ja Parry. Hän liittyi heihin ja kuunteli tarkasti kertomusta nyrkkeilykilpailusta, jonka Parry oli edellisenä iltana nähnyt. Brissenden sitä vastoin laittoi kuntoon tuomisiaan voidakseen tarjota tuutinkia tai viiniänsä, mitä vain kullekin halutti. Hänen komennettuaan "joukko kasaan" Andy lähti kiertämään huoneesta huoneeseen saadakseen sanan kaikille talon asukkaille.
"Meillä on onni, että melkein kaikki ovat täällä", kuiskasi Brissenden Martinille. "Tuossa on Norton ja Hamilton; tulkaa, niin mennään vastaan. Stevens ei ole kotona, kuulin. Minä johdan heidät keskustelemaan monismista, jos voin. Odottakaa, kunnes he ovat saaneet muutaman lasin, että lämpenevät."
Aluksi keskustelu oli aivan hajanaista. Martin huomasi kuitenkin, että nämä miehet olivat erittäin teräväpäistä väkeä. Heillä oli kullakin omat mielipiteensä, vaikka nuo mielipiteet olivatkin usein ristiriitaiset, ja vaikka he olivat sukkelasanaisia ja leikillisiä, eivät he koskaan olleet pintapuolisia. Hän huomasi heti, että mitä he puhuivatkin, heidän puheessaan oli varmaa tietoa ja heillä oli syvällinen ja yhtenäinen käsitys yhteiskunnasta ja elämän kaikkeudesta. Kukaan ei ollut märehtinyt heidän mielipiteitään heille valmiiksi; he olivat kukin tavallaan uudistusmiehiä, ja jokapäiväinen tyhmä lörpöttely oli heidän huulillensa vierasta. Koskaan ei Martin ollut kuullut Morsen talossa keskusteltavan niin monenlaisista aiheista. Heidän keskustelunsa ei tuntunut tietävän mistään rajoituksista. He siirtyivät rouva Humphry Wardin uusimmasta kirjasta Shawin viimeiseen näytelmään, draaman tulevaisuudesta Nat Goodwinin muistoihin. He kehuivat tai pilkkasivat aamulehtien toimittajia, hyppäsivät Uuden Seelannin työväen oloista Henry Jonekseen ja Brander Matthewsiin ja näistä taas saksalaisten suunnitelmiin Kaukaisessa Idässä ja keltaisen vaaran tuottamiin taloudellisiin tekijöihin, kiistelivät Saksan vaaleista ja Babelin viimeisestä puheesta ja lopuksi pysähtyivät paikallispolitiikkaan, häväistysjuttuihin, joita työväen puolueen johtomiesten viimeiset suunnitelmat olivat aiheuttaneet, ja varsinkin viimeiseen yritykseen koettaa saada syntymään merimieslakko. Martin hämmästyi sitä syvällistä tietoa, jonka he kaikki näyttivät saavuttaneen. He tiesivät, mitä ei koskaan oltu painettu sanomalehtiin — he voivat paljastaa ne salaiset langat ja näkymättömät kädet, jotka panivat nuket tanssimaan. Martinin suureksi hämmästykseksi otti Marykin osaa keskusteluun ja teki sen niin suurella henkevyydellä ja taidolla, ettei Martin ollut sellaista tavannut niissä naisissa, joita oli oppinut tuntemaan. He puhuivat Swinburnesta ja Rossettista, jonka jälkeen Mary sukelsi ranskalaisen kirjallisuuden syvyyksiin, jossa Martin ei tuntenut olevansa kotonaan. Martin sai kuitenkin kostaa, kun Mary alkoi puolustaa Maeterlinckia ja hän sai käyttää avukseen "Auringon häpeäpilkuissa" käyttämiään huolellisesti harkittuja väitteitä. Useita miehiä oli tullut lisäksi sisään, ja huone oli täpötäynnä tupakan savua, kun Brissenden heilutti punaista lippua.
"Tässä on tuoretta lihaa teidän kirveellenne, Kreis", hän sanoi — "ruusunvalkoinen nuorukainen, joka vimmatusti rakastaa Herbert Spenceriä. Tehkää hänestä haeckeliläinen … jos voitte." Kreis näytti havahtuvan ja leimahtavan kuin metallinen taikakone, kun taas Norton katseli Martiniin osanottavasti, suloisesti ja tyttömäisesti hymyillen aivan kuin tahtoen sanoa, ettei ole hätää, hänellä on kyllä suojaa ja puoltajia.
Kreis hyökkäsi suoraan Martinin kimppuun, mutta askel askeleelta Norton seurasi mukana ja sotkeutui keskusteluun, kunnes hän ja Kreis olivat joutuneet täydelliseen kaksintaisteluun aatteen aseilla. Martin kuunteli ja hieroi silmiään. Olihan mahdotonta, että tällaista voisi sattua, vielä vähemmän jossain työväen kaupunginosassa Market Streetin eteläpuolella. Nämä miehethän olivat kuin eläviä kirjoja. Heidän puheessaan oli innostusta ja tulta, ja henkinen juopumus valtasi heidät, kuten hän oli nähnyt väkijuomain valtaavan miehiä ennen. Hänen kuulemansa ei ollut enää myytillisten puolijumalain, kuten Kantin ja Spencerin, kirjoittamaa kuivaa filosofiaa ja painettuja sanoja. Se oli elävää filosofiaa, lämmintä, punaista verta, sielua, joka oli ruumiillistunut näissä kahdessa miehessä, joitten koko olemus tuntui sen innoittamana syntyvän uudestaan. Silloin tällöin liittyi keskusteluun muitakin miehiä, jotka seurasivat sitä niin kiihkeästi, että usein sikari sammui heidän kädessään ja kasvoilla kuvastui kiihkeä jännitys.
Idealismi ei ollut koskaan kiinnittänyt Martinin mieltä, mutta sellaisena kuin Norton sitä esitti, se oli hänelle kuin ilmestys. Sitä johdonmukaista todennäköisyyttä, joka häneen niin valtavasti vaikutti, eivät Kreis ja Hamilton näyttäneet huomaavankaan, vaan irvistelivät Nortonille, että tämä oli metafyysikko, ja tämä puolestaan irvisteli, että nämä olivat metafyysikolta; aistimuksia ja ilmiöitä koetettiin selitellä molemmin puolin. He syyttivät häntä siitä, että hän koetti selittää itsetietoisuutta oman itsensä perusteella. Hän moitti heitä sanahelinästä, väittipä heidän johtuvan sanoista teoriaan sen sijaan, että johtuisivat tositapahtumista teoriaan. Tästä he kiivastuivat. Sehän oli kaiken heidän keskustelunsa pohja ja perusta, he vain koettivat tosiasioille antaa tosiasiain nimen.
Kun Norton vaelsi Kantin filosofian hämärille poluille, Kreis huomautti hänelle, että kaikki pienet saksalaiset filosofit ovat kuollessaan muuttaneet Oxfordiin. Hetkistä myöhemmin Norton huomautti heitä Hamiltonin säästäväisyyden laista, jonka alle he arvelematta kaikki heti paikalla alistivat omat ajatusjärjestelmänsä. Ja Martin löi rintoihinsa ja iloitsi kaikesta. Mutta Norton ei ollut spenceriläinenkään, ja samalla kun hän väitteli näiden kahden vastustajansa kanssa, hän myös tahtoi selvitellä Martinin filosofista käsityskantaa.