Hän ei suinkaan kehunut eikä kerskunut. Hänen ainoa halunsa oli tehdä hänet onnelliseksi, tehdä hänet ylpeäksi hänestä, antaa hänelle tunnustusta hänen suuresta uskostaan häneen. Maria vei saaliinsa perheraamatun päälle. Se oli pyhä esine, jonka hänen vuokralaisensa oli tehnyt, ystävyyden pantti. Se lievitti sen iskun vaikutusta, jonka hän oli saanut huomatessaan, että hänen vuokralaisensa olikin vain entinen pyykinpesijä. Ja vaikka hän ei voinut ymmärtää riviäkään siitä, hän tiesi, että jokainen rivi oli jotakin suurta. Hän oli yksinkertainen, käytännöllinen, kovaa työtä tekevä nainen, mutta hänellä oli suuri usko suuriin luonnonlahjoihin.
Aivan yhtä tunteettomana, kuin hän oli ottanut vastaan "Auringon häpeäpilkut", hän luki niitä arvosteluja, joita eräs toimisto leikkeinä hänelle lähetti. Kirja teki suurenmoisen vaikutuksen, se oli selvä. Se merkitsi enemmän rahaa hänen säkkiinsä. Hän saattoi tyydyttää Lizzien toiveet, lunastaa kaikki lupauksensa, ja sittenkin hänellä olisi kylliksi rakentaakseen turveseinäisen linnansa.
Singletree, Darnley ja Co oli varovasti painattanut kirjaa vain tuhatviisisataa kappaletta, mutta ensimmäinen arvostelu oli jo tuottanut toisen painoksen, joka oli kaksi kertaa niin suuri; ennen kuin tämä oli ehditty jakaa, toimitettiin kolmatta viidentuhannen painosta. Eräs lontoolainen kustannusliike sopi englantilaisesta painoksesta, ja sen kintereillä seurasivat uutiset ranskalaisista, saksalaisista ja skandinavisista käännöksistä. Hyökkäys maeterlinckiläistä koulua vastaan ei olisi voinut tapahtua sopivampaan aikaan. Tulinen taistelu syntyi. Saleeby ja Haeckel kävivät lämpimästi puolustamaan "Auringon häpeäpilkkuja", sillä he olivat aina ajatelleet samalla tavalla. Crookes ja Wallace asettuivat päinvastaiseen leiriin, samalla kun herra Oliver Lodge koetti keksiä viisaan yhdistelmän, joka olisi voinut tyydyttää heitä molempia. Maeterlinckin seuraajat koettivat herättää eloon jo painuvaa mystillisyyttä. Chesterton narrasi koko maailman nauramaan kirjoittaessaan muka puolueettomia esseitä asiasta, ja niin puolustajat kuin vastustajatkin saivat puolueettoman arvostelijan George Bernard Shawista. Turhaa on sanoa, että sotakenttä vilisi sotaurhoja, hiki valui virtanaan ja pöly oli kauhistuttava.
"Tämä on ihmeellisintä, mitä milloinkaan on tapahtunut", Singletree, Darnley ja Co kirjoitti Martinille. "Kriitillis-filosofista esseetä myydään aivan kuin novellia. Te ette olisi voinut valita aihettanne paremmin, ja kaikkia todistuskappaleita on siinä käytetty mitä mestarillisimmalla taidolla. Meidän tuskin tarvitsee vakuuttaa teille, että teemme heinää silloin kun aurinko paistaa. Yli neljänkymmenen tuhannen kappaleen on jo myyty Yhdysvalloissa ja Kanadassa, ja uusi kahdenkymmenentuhannen painos on juuri tekeillä. Meillä on aivan hirvittävä työ voida tyydyttää kaikkia tilauksia. Siitä huolimatta me olemme kuitenkin kaikin voimin koettaneet lisätä tuota kysyntää. Me olemme jo käyttäneet viisituhatta dollaria ilmoituksiin. Tuolla kirjalla tulee olemaan ennen kuulumaton menestys.
"Pyydämme teitä ottamaan huomioon mukana seuraavan välisopimuksen seuraavasta kirjastanne. Pyydämme saada huomauttaa, että olemme kohottaneet voitto-osuutenne kahteenkymmeneen prosenttiin, joka on korkein, mihin yksikään kustantaja koskaan uskaltaa nousta. Jos tarjouksemme tyydyttää teitä, pyydämme teitä kirjoittamaan tyhjälle paikalle seuraavan teoksen nimen. Meillä ei ole minkäänlaisia vaatimuksia sen laadusta. Mikä kirja tahansa ja mistä aiheesta tahansa. Jos teillä on joku jo valmiina, sen parempi. Nyt on aika takoa. Rauta ei voisi olla kuumempi.
"Saatuamme teidän allekirjoittamanne sopimuksen meillä on oleva ilo lähettää teille etukäteen viisituhatta dollaria voitto-osuudestanne. Kuten näette, me luotamme teihin ja aiomme täten saada jotakin suurenmoista aikaan. Meidän tekisi mielemme tehdä teidän kanssanne sopimus joksikin ajaksi — sanokaamme kymmeneksi vuodeksi — jolloin meillä olisi yksinoikeus julkaista kaikki teidän tuotteenne. Mutta siitä enemmän tuonnempana."
Martin heitti kirjeen kädestä ja laski päässä saaden selville, että viisitoista kertaa kuusikymmentätuhatta tuottaa hänelle yhdeksäntuhatta dollaria. Hän kirjoitti sopimuksen tyhjälle paikalle "Ilon soihtu" ja lähetti tämän mukana kaksikymmentä pikku kertomustaan, jotka hän oli kirjoittanut ennen kuin keksi merkillisen kaavansa sanomalehtikertomuksia varten. Ja niin pian kuin Yhdysvaltain posti ehti kulkea edestakaisin, saapui Singletree, Darnley ja Con viidentuhannen dollarin sekki.
"Minä pyytäisin teitä tulemaan kaupunkiin, Maria, kello kaksi tänään iltapäivällä", sanoi Martin sinä aamuna, kun vekseli saapui, "tai paremminkin tulkaa tapaamaan minua Neljännentoista kadun ja Broadwayn kulmaan. Minä odotan teitä siellä." Määrättynä aikana Maria oli paikalla. Kengät oli se salaperäinen lahja, joka hänen mielessään kangasti, ja hän tunsi pettyneensä, kun Martin kuljetti häntä kenkäkaupan ohi, johtaen hänet oikein kiinteimistötoimistoon. Mitä sittemmin tapahtui, se jäi ikuisiksi ajoiksi hänen mieleensä kauniina unena. Hienot herrat hymyilivät hyväntahtoisesti hänelle puhuessaan Martinin kanssa tai keskenään, kirjoituskoneet naputtivat. Hänen oma isäntänsäkin oli siellä ja kirjoitti myös nimensä alle. Kun kaikki oli ohi ja hän meni ulos ja kulki katua pitkin, hänen isäntänsä jutteli hänelle: "No, Maria, teidän ei tarvitse enää maksaa minulle seitsemää ja puolta dollaria tässä kuussa." Maria oli liian hämmästynyt voidakseen puhua. "Eikä seuraavassa kuussa, eikä sitä seuraavassa eikä sitäkään seuraavassa", puheli hänen isäntänsä.
Maria kiitti häntä hämillään aivan kuin suurenmoisesta hyväntahtoisuudesta. Eikä hän tiennyt, ennen kuin oli tullut kotiinsa Pohjois-Oaklandiin ja jutellut ystäviensä kanssa, joista portugalilainen sekatavarakauppias oli huomattavin, että hän todellakin nyt oli tämän pienen talon omistaja, jossa hän oli elänyt ja josta hän oli maksanut vuokraa niin kauan.
"Miksi te ette osta minun puodistani?" kysyi portugalilainen kauppias Martinilta samana iltana odotettuaan varta vasten hänen astumistaan alas raitiovaunusta hänen puotinsa edessä. Martin selitti, ettei hän enää keittänyt itse, ja sitten hän pyysi kauppiasta kanssaan ryypylle. Ja se viini, jota hän tarjosi, oli parhainta, mitä sekatavarakauppias oli koskaan saanut.