Hämillään Martin asteli katua pitkin. Hän pysähtyi erääseen nurkkaan tuijottaen ontosti ympärilleen.
"No hitto soikoon!" hän vihdoin mutisi. "Luulenpa, että ukko pelkäsi minua."
XXI LUKU
Kreis tuli Martinin luo eräänä päivänä — Kreis "todellisesta pohjasakasta", ja Martin ilostui ja kuunteli hänen suunnitelmansa loistavia yksityiskohtia, jotka olivat kyllin villit saadakseen runoilijan mielikuvituksen vireille, mutta aivan kelvottomia liikemiehelle. Kreis pysähtyi keskellä kertomustaan sanoakseen, että Martin "Auringon häpeäpilkuissansa" oli ollut oikea tomppeli.
"Mutta minä en ole tullut tänne saarnaamaan filosofiaa", jatkoi Kreis. "Mitä minä tahdon tietää, on, tahdotteko panna tuhat dollaria likoon tähän yritykseen?"
"En, minä en ole kylliksi tomppeli yhtyäkseni siihen millään tavalla", vastasi Martin. "Mutta minä sanon teille, mitä teen. Te lahjoititte minulle ihanimman illan elämässäni. Te annoitte minulle sellaista, mitä ei rahalla voi ostaa. Nyt minulla on rahaa, enkä minä osaa tehdä sillä mitään erinomaista. Minä annan teille tuhat dollaria siitä, jolle minä en pane mitään arvoa, palkitakseni teille sitä, mitä ei voi rahalla korvata. Te tarvitsette rahaa. Minulla on enemmän kuin tarvitsen. Te tulitte saadaksenne sitä, eikä teidän tarvitse sitä varten keksiä mitään suunnitelmia. Ottakaa se."
Kreis ei osoittanut mitään hämmästystä. Hän taittoi vain maksuosoituksen taskuunsa.
"Tällaisesta maksusta minä voin toimittaa teille monta sellaista iltaa", hän hymyili.
"Liian myöhään." Martin pudisti päätä. "Se ilta oli minun ainoani. Minä olin silloin paratiisissa. Se on tavallista teille, sen tiedän. Mutta ei minulle. Minä en saa enää koskaan kohota sellaisiin korkeuksiin. Filosofian minä olen jättänyt rauhaan. Minä en tahdo siitä enää sanaakaan kuulla."
"Tämä oli ensimmäinen dollari, minkä minä eläessäni olen ansainnut filosofialla", huomautti Kreis ovelle astuessaan, "ja silloin samalla markkinat loppuivat."