Uudestaan hän koetti vapauttaa kätensä. Martinin uteliaisuus hetkeksi heräsi. Nyt kun ei ollut mitään hätää, Ruth pelkäsi. Hän näytti melkein epätoivon vimmalla pyrkivän vapaaksi hänestä. Martin ei nähnyt siihen mitään syytä ja luuli sen johtuvan hermostumisesta. Siksi hän yhä piti hänen kättään ja asteli hänen sivullansa. Heidän päästyään puoli kadun väliä hän näki erään pitkätakkisen miehen pujahtavan erääseen porttikäytävään. Kulkiessaan ohi hän heitti sinne silmäyksen ja huolimatta ylöskäännetystä kauluksesta tunsi Ruthin veljen Normanin.
Kävellessään Ruth ja Martin juttelivat sangen vähän keskenään. Ruth oli mykistynyt, Martin turtunut. Kerran Martin virkahti, että hän aikoi taas lähteä Etelän merille, ja kerran Ruth puhui pyytäen anteeksi, että oli tullut hänen luokseen. Siinä kaikki. Ero ovella oli aivan sovinnainen. He puristivat kättä, sanoivat hyvää yötä, ja Martin nosti hattua. Kun ovi sulkeutui, hän sytytti sikarin ja lähti takaisin hotelliin. Kun hän tuli porttikäytävän kohdalle, jonne Norman oli pujahtanut, hän pysähtyi ja katsoi sinne hymyillen.
"Hän valehteli", hän sanoi ääneen. "Hän koetti uskotella minulle, että hän oli suuria uskaltanut, ja koko ajan hän kuitenkin tiesi, että veli, joka hänet oli tuonut, odotti häntä takaisin." Hän purskahti nauruun. "Oh, se poroporvari! Kun minä olin tyhjä, en minä ollut kelvollinen näyttäytymään hänen sisarensa seurassa. Kun minulla on pankkitili, hän itse tuo hänet minulle."
Kun hän kääntyi menemään, eräs kiertolainen kulki samaan suuntaan ja kerjäsi häneltä hänen selkänsä takana.
"Kuulkaa, herra, voitteko antaa minulle viisikolmattaisen yösijaa varten?" kuuluivat sanat.
Mutta eivät nuo sanat, vaan ääni sai Martinin käännähtämään. Seuraavana hetkenä hän oli tarttunut Joen käteen.
"Muistatkos, kun me erottiin Hot Springsissä!" sanoi toinen. "Minä sanoin, että me vielä tapaisimme. Minä tunsin sen luissani, ja tässä me nyt olemme."
"Sinä näytät hyvinvoivalta", sanoi Martin ihaillen, "ja sinä olet lihonut."
"Olenpa tietenkin." Joen kasvot säteilivät. "Minä en koskaan tiennyt, mitä elämä oli, ennen kuin lähdin maailmalle. Minä olen kolmekymmentä naulaa raskaampi ja voin kerrassaan mainiosti. Silloin ennen muinoin minä sain lakkaamatta raataa kuin villitty. Kiertäminen huvittaa minua suunnattomasti."
"Mutta etsit kuitenkin itsellesi yösijaa", pisti Martin nuhtelevasti, "ja yö on aika kylmä".