Hän osasi Browninginsa erinomaisesti, mutta hänen mieleensä ei ollut koskaan johtunut, että ihmissieluilla leikkiminen on moitittavaa. Kun hänen mielenkiintonsa Martiniin lisääntyi, kiihtyi hänen halunsa muovata uudelleen hänen elämänsä suorastaan intohimoksi.
"Voimme ottaa esimerkiksi herra Butlerin", hän lausui eräänä iltana, kun kielioppi, aritmetiikka ja runous oli heitetty syrjään. "Aluksi hänellä oli verrattain huono menestys. Hänen isänsä oli ollut pankkivirkailija, mutta hän kitui vuosia ja kun hän sitten kuoli keuhkotautiin jossain Arizonassa, huomasi herra Butler, Charles Butler on hänen nimensä, jääneensä maailmaan oman onnensa nojaan. Hänen isänsä oli tullut Australiasta, eikä hänellä siis ollut ainoatakaan sukulaista Kaliforniassa. Hän alkoi työskennellä eräässä kirjapainossa, olen itse kuullut hänen kertovan siitä monen monta kertaa, ja aluksi hän sai kolme dollaria viikossa. Hänen tulonsa nykyään ovat vähintäänkin kolmekymmentätuhatta dollaria. Kuinka hän siihen on päässyt? Hän oli rehellinen, luotettava, ahkera ja taloudellinen. Hän kielsi itseltään kaikki huvit, joihin useimmat pojat mielellään antautuvat. Hän päätti, paljonko hänen tulee säästää viikossa, välittämättä siitä, mistä kaikesta hänen täytyisi luopua toteuttaakseen päätöksensä. Tietysti hän ansaitsi pian enemmän kuin kolme dollaria viikossa, mutta kun hänen tulonsa lisääntyivät, hän säästi sitä enemmän.
"Päivisin hän teki työtä, ja iltaisin hän kävi iltakoulua. Hän tähtäsi katseensa lakkaamatta tulevaisuuteen. Myöhemmin hän kävi iltaisin korkeakoulua. Kun hän oli seitsemäntoista, hänellä oli loistava latojan palkka, mutta hän oli kunnianhimoinen. Hän tahtoi saada korkean aseman, ei vain elää, ja hän kieltäytyi kaikesta ja uhrasi mitä hyvänsä päästäksensä tarkoituksensa perille. Hän päätti lukea lakia ja tuli isän toimistoon konttoripojaksi — ajatelkaahan sitä! — ja sai ainoastaan neljä dollaria viikossa. Mutta hän oli oppinut olemaan taloudellinen ja tuosta neljästä dollarista hän yhä säästi." Hän vaikeni hengähtääkseen ja nähdäkseen, minkä vaikutuksen Martin jutusta saisi. Martinin kasvot hehkuivat mielenkiinnosta hänen seuratessaan herra Butlerin nuoruuden ponnistuksia, mutta otsa oli kurtussa.
"Minusta nuo olivat sangen raskaita aikoja nuorukaisen elämässä", hän huomautti. "Neljä dollaria viikossa! Miten hän sillä eli? Voitte lyödä veikkaa, ettei hän viettänyt erittäin lihavia päiviä. Katsokaas, minä maksan viisi dollaria viikossa täysihoidostani, eikä siitä totisesti kannata kerskua, sen saatte uskoa. Hänen on täytynyt elää kuin koira. Ruoka, jota hän söi — —"
"Hän keitti itse ruokansa", keskeytti Ruth, "pienellä öljykeittiöllä".
"Hänen ruokansa on täytynyt olla huonompaa kuin se, mitä merimies saa kurjimmassa aluksessa pitkällä matkalla, eikä kelvottomampaa evästä ihmiselle voi ajatella."
"Mutta ajatelkaa häntä nyt!" huudahti Ruth kiihkeästi. "Ajatelkaa, mitä hänen tulonsa voivat hänelle nyt tarjota! Hänen aikaisemmat kieltäymyksensä ovat tuhatkertaisesti palkitut."
Martin katsoi terävästi häneen.
"Voin lyödä vetoa kansanne", hän sanoi, "ettei herra Butler nyt lihavina päivinänsä ole erittäin iloinen mieleltään. Vuodesta vuoteen hän eli kiduttaen kasvavan pojan vatsaa tuolla tavalla, ja lyön vaikka vetoa, ettei hänen pojanvatsansa voinut siitä erittäin hyvin."
Ruthin silmät painuivat alas hänen tutkivan katseensa edessä.