"Hän on suuri mies", myönsi Martin rehellisesti.

Mutta hänestä tuntui kuitenkin, että tuossa kertomuksessa oli jotakin, joka ei mitenkään soveltunut siihen, mitä hän ajatteli elämän kauneudesta. Hän ei voinut löytää mitään täysin hyväksyttävää syytä, jonka vuoksi herra Butlerin olisi kannattanut nuoruudessaan niin suuresti nähdä nälkää ja kieltäytyä kaikesta. Jos hän olisi sen tehnyt rakkaudesta johonkin naiseen tai kauneuden kaipuusta, olisi Martin voinut häntä ymmärtää. Rakkaudesta hullu saattaisi tehdä mitä hyvänsä yhden ainoan suudelman vuoksi, mutta ei saadakseen kolmekymmentätuhatta dollaria vuodessa. Hän oli tyytymätön herra Butlerin pyrkimyksiin. Niissä oli sittenkin jotakin alhaista ja vähäpätöistä. Kolmekymmentätuhatta vuodessa oli kyllä hyvä olemassa, mutta vatsakatarri ja mahdottomuus tuntea inhimillistä onnea ryösti siltä kaiken arvon.

Tätä kaikkea hän koetti saada esitetyksi Ruthille, aivan säikyttäen häntä, sillä nyt Ruth ymmärsi, että paljon pitäisi saada hänessä uudestaan muovatuksi. Ruthin elämänkatsomus oli sama jokapäiväinen ja ahdas, joka saa inhimilliset olennot uskomaan, että heidän värinsä, uskonsa ja poliittiset mielipiteensä ovat parhaat ja oikeat ja että kaikki muut inhimilliset olennot yli maan piirin ovat jääneet vähemmälle osalle kuin he. Juuri sama ahdasmielisyys sai muinaisajan juutalaisen kiittämään Jumalaa siitä, ettei hän ollut syntynyt naiseksi, se myös ajaa uuden ajan lähetyssaarnaajat aina maailman ääriin vaihtamaan entiset jumalat uusiin; ja se sai myös Ruthin kiihkeästi toivomaan, että voisi luoda uudestaan tämän miehen, jonka elämänkäsitys oli niin toisenlainen, niiden ihmisten mallin mukaan, jotka asuivat hänen kanssaan samassa ahtaassa maailman kolkassa.

IX LUKU

Martin Eden palasi meriltä takaisin Kaliforniaan sydämessään kiihkeä rakastajan kaiho. Kun hänen rahavaransa olivat loppuneet, hän oli ottanut paikan siihen alukseen, jonka tuli lähteä etsimään salattuja aarteita ja kahdeksan kuukauden turhan etsinnän jälkeen olivat Salomonin saaret nähneet koko retkikunnan hajoamisen. Miehet olivat saaneet Australiassa lopputilinsä, ja Martin oli heti lyöttäytynyt erääseen valtameren alukseen, jonka päämääränä oli San Francisco. Nämä kahdeksan kuukautta eivät olleet ainoastaan täyttäneet hänen kukkaronsa, niin että hän saattoi oleskella maissa useita viikkoja, vaan ne olivat antaneet hänelle tilaisuuden lueskella aika lailla.

Hän oli päättänyt saada tietoja, ja hänen luonnollisten taipumustensa lisäksi tuli hänen horjumaton kestävyytensä ja rakkautensa Ruthiin. Hän oli ottanut mukaansa kieliopin ja lukenut sen kerta kerran perään, kunnes hänen väsymättömät aivonsa olivat omistaneet sen kokonaan. Hän tajusi nyt, kuinka kehnoa kieltä hänen laivatoverinsa käyttivät, ja mielessään hän päätti ajatuksissaan korjata ja etsiä oikeat muodot heidän puheilleen. Suureksi ilokseen hän huomasi, että hänen korvansa oli suuresti herkistynyt ja että hänen kieliaistinsa sangen ripeästi kehittyi. Kielivirheet loukkasivat häntä, mutta harjoituksen puutteessa noita virheitä kuului vielä hänen omastakin suustaan. Hänen kielensä kieltäytyi oppimasta kaikkia temppuja yhdellä kertaa.

Kun hän oli kerrannut kielioppinsa tarpeeksi monta kertaa, hän otti sanakirjan ja liitti joka päivä kaksikymmentä uutta sanaa sanavarastoonsa. Hän huomasi pian, ettei tämä ollut ollenkaan helppoa, mutta hän luki uupumatta yhä pitenevää listaansa edestakaisin painaen mieleensä sanojen määritelmiä ja lausumatapoja, kunnes siten muisteli itsensä iltaisin uneen. Erikoista huomiota hän kiinnitti määrättyihin lauseparsiin, joissa saattoi harjoittaa kieltänsä virheettömästi lausumaan vaikeita sanoja sillä tavalla kuin Ruth. "and"- ja "ing"-päätteet lausuttiin niin, että d ja g kuuluivat selvästi, ja niin hän huomasi, että hän ennen pitkää alkoi puhua englantia selvemmin ja oikeammin kuin upseerit tai ne hienosti pukeutuneet seikkailijat, joiden vastuulla oli retken taloudellinen onnistuminen.

Kapteeni oli muuan raukeasilmäinen norjalainen, joka jollakin tavalla oli saanut haltuunsa kaikki Shakespearen kootut teokset, joita hän ei koskaan lukenut, ja Martin oli pessyt hänen vaatteitansa ja palkakseen saanut lainata näitä kalliita nidoksia. Joksikin aikaa hän oli niin syventynyt näihin näytelmiin, joista monia viehättäviä ja loistavia kohtauksia vaivatta jäi hänen mieleensä, että koko elämä tuntui muodostuvan joksikin Elisabethin aikuiseksi huvi- tai murhenäytelmäksi, ja kaikki hänen ajatuksensa saivat rytmillisen ja runollisen muodon. Se harjoitti hänen korvaansa, ja hänelle muodostui hienostunut käsitys sivistyneestä kielestä, ja samalla hän oppi karsimaan pois kaiken, mikä oli vanhentunutta ja vanhanaikaista.

Nämä kahdeksan kuukautta olivat tulleet hyvin käytetyiksi, sillä samalla kun hän oppi käyttämään kaunista kieltä ja ajattelemaan johdonmukaisesti, hän oppi myös enemmän kuin ennen tuntemaan itseään. Tuntiessaan itsensä nöyräksi, koska tiesi niin perin vähän, hänen mieltänsä kuitenkin ilahdutti väkevä oman voiman tunto. Hän tunsi suuren eron itsensä ja laivatoveriensa välillä, mutta hän oli kyllin viisas ymmärtääksensä, että tuo ero johtui enemmänkin henkisistä mahdollisuuksista kuin jo saavutetuista tuloksista. Mitä hän osasi tehdä, osasivat toisetkin; mutta hän tunsi merkillisten voimain ailahtelevan olemuksessaan, ja siksi hän päätteli, että hänessä oli enemmän kuin tähän asti oli tullut esille. Häntä aivan vaivasi maailman rajaton kauneus, ja hartaasti hän toivoi, että Ruth olisi ollut hänen luonaan jakamassa sitä hänen kanssaan. Hän päätti kuitenkin kuvata hänelle Etelämeren hurmaavaa kauneutta niin hyvin kuin ikinä osasi. Tätä ajatellessa hänen luova voimansa leimahti hulmuavaan liekkiin, ja hän päätti kuvata tätä kauneutta suuremmalle kuulijakunnalle kuin yksistään Ruthille. Ja silloin riemulla ja loistolla hänessä heräsi huimaava ajatus. Hän rupeaisi kirjoittamaan. Hän tahtoi olla yksi niitä silmiä, joilla maailma näkee, yksi niitä korvia, joilla se kuulee, ja yksi niitä sydämiä, joilla tämä maailma tuntee. Hän tahtoisi kirjoittaa kaikkea, runoja ja proosaa, kertomuksia ja kuvauksia ja näytelmiä, kuten Shakespeare. Siinä oli tie, jota kulkien hän voittaisi Ruthin. Kirjallisuuden miehet olivat maailman jättiläisiä, ja hän kuvitteli heitä paljon suuremmiksi ja ylevämmiksi herra Butlerin kaltaisia ihmisiä, jotka ansaitsivat kolmekymmentätuhatta vuodessa ja saattoivat tulla Korkeimman Oikeuden jäseniksi, jos halusivat.

Kun ajatus kerran oli herännyt, se juurtui yhä lujemmin häneen, ja paluumatka San Franciscoon oli kuin unta. Hän oli kuin juopunut ennen aavistamattomasta voimasta ja tunsi, että hän voisi tehdä vaikka mitä. Keskellä tätä suurta yksinäistä merta selvisivät suuntaviivat hänelle. Ensimmäisen kerran hän nyt selvästi näki Ruthin ja hänen maailmansa. Se varmistui hänen mielessään jonkinlaiseksi konkreettiseksi esineeksi, jonka hän saattoi ottaa käsiinsä käännellen ja tutkien sitä mielensä mukaan. Paljon siinä maailmassa kyllä oli hämärää ja sumun peitossa, mutta hän näkikin sen kokonaisuutena eikä yksityiskohdissa, ja samalla hän näki tien, jolla pääsisi sen herraksi. Kirjoittaa! Tuo ajatus poltti häntä kuin tuli. Hän alkaisi heti, kun pääsisi kotiin. Ensimmäinen tehtävä olisi kuvata aarteitten etsijäin retkeä. Hän möisi tuon kynänsä tuotteen jollekin San Franciscon sanomalehdelle. Hän ei puhuisi Ruthille sanaakaan siitä, ja Ruth ihastuisi ja hämmästyisi nähdessänsä hänen nimensä sen alla. Kirjoittaessansa hän saattaisi jatkaa opintojansa. Olihan jokaisessa päivässä kaksikymmentäneljä tuntia. Hän olisi voittamaton. Hän tiesi, miten tehdä työtä, ja vastukset murtuisivat hänen tieltänsä. Hän ei enää koskaan palaisi merelle merimiehenä; ja sinä hetkenä hänen mieleensä kohosi viehättävän huvialuksen kuva. Olihan muitakin kirjailijoita, joilla oli omat huvialuksensa. Tietysti, sen hän selvästi ymmärsi, menestys alussa olisi vähäisempi, ja joksikin aikaa hän mielihyvällä tyytyisi, jos saisi kirjoituksistansa edes sen verran, että voisi jatkaa opintojansa. Ja sitten, jonkun ajan kuluttua, kun hän olisi kyllin oppinut ja valmistanut itseänsä, hän kirjoittaisi suuret teoksensa ja hänen nimensä olisi kaikkien huulilla. Mutta suurempaa kuin tämä, sanomattoman paljon suurempaa, kaikista suurinta olisi, että hän osoittaisi olevansa Ruthin arvoinen. Maine kyllä oli hyvä olemassa, mutta vain Ruthin vuoksi hän unelmoi kaikki loistavat unelmansa. Hän ei ollut maineen tavoittelija, vaan rakastaja, joka oli rakkaudesta melkein hullu.