"En minä ole mikään spesialisti", hän selitti Ruthille puolustellen. "Enkä minä aio koettaakaan tulla spesialistiksi. Ovathan erikoisalojen kentät niin laajat, ettei yksi ihminen koko elämänsä aikana voi omaksua kymmenettä osaakaan niistä. Minun täytyy hankkia yleistä sivistystä. Kun minä tarvitsen spesialistien tietoja, valitsen heidän kirjojansa."
"Mutta eihän se ole samaa kuin, että te itse omaisitte tiedon", väitti
Ruth.
"Eihän olekaan välttämätöntä omata sitä. Me käytämme hyväksemme spesialistien töitä. Sitä vartenhan he ovat olemassa. Tullessani minä näin kaksi nuohoojaa työssä. He ovat ammattimiehiä, ja kun he ovat menneet, on teistä hauskaa, että uuninpiiput ovat puhtaat, eikä teidän tarvitse rahtuakaan tietää uunien rakennuksesta."
"Minusta tuntuu, että nuo ovat liian kaukaa etsittyjä todisteluja."
Ruth katsoi häneen, ja Martin tunsi nuhdetta tuossa katseessa ja ilmeessä. Mutta hän oli vakuuttunut käsityksensä oikeudesta. "Kaikki ajattelijat, itse asiassa maailman suurimmat nerotkin, luottavat erikoistuntijoihin monissa tärkeissä kysymyksissä. Niin teki Herbert Spencer. Hän yleisti tuhansien tutkimukset ja teki niistä tarkat johtopäätöksensä. Hänen olisi pitänyt elää tuhannen elämää ehtiäkseen itse tutkia kaiken. Samoin teki Darwin. Hän käytti hyväkseen kaiken, mitä puutarhurit ja karjanhoitajat olivat oppineet."
"Olette oikeassa, Martin", tarttui puheeseen Olney. "Te tiedätte, mitä tahdotte, mutta Ruth ei sitä tiedä. Hän ei tiedä edes sitä, mitä hän itse tahtoo."
"…Niin kyllä", kiivasteli Olney edelleen huolimatta Ruthin vastaväitteistä, "minä tiedän, että te sanotte sitä yleissivistykseksi. Mutta onhan ihan sama, mitä lueskelee, jos tahtoo saada vain yleissivistystä. Te voitte lukea ranskaa, tai te voitte lukea saksaa, tai voitte hylätä molemmat ja lukea esperantoa; voitte siten saada joka tapauksessa sivistystä. Te voitte myös lukea samassa tarkoituksessa kreikkaa ja latinaa, vaikkei niillä olisikaan mitään käytännöllistä merkitystä. Se on kaikki kuitenkin sivistystä. Te, Ruth, esimerkiksi luitte anglosaksin kieltä ja saavutitte siinä sangen suuren taidon — siitä on nyt pari vuotta, ja kaikki, mitä nyt muistatte, on: 'Kun tuo sulo huhtikuu kukkinensa saa' — eikös yleensä käy niin?"
"Mutta se on tehnyt teistä kuitenkin sivistyneen ihmisen", Olney nauroi hyökäten yhä ankarammin Ruthin kimppuun. "Minä tiedän sen. Mehän kävimme samoilla luennoilla."
"Mutta te puhutte sivistyksestä, niinkuin se olisi keino päästä johonkin", huudahti Ruth. Hänen silmänsä leimahtivat, ja poskille ilmestyi kaksi väritäplää. "Sivistys on päämäärä sinänsä."
"Mutta sitä Martin ei suinkaan tahdo."