Hän tarkasti itseään huolellisesti ja nauroi.
"Luulenpa, että olet tullut hieman hysteeriseksi ja makeanrunolliseksi, poikaseni, vai?" hän puheli. "No, älä välitä. Sinä voitit Juustonaaman, ja sinä voitat vielä kustantajatkin, vaikka se ottaisi kaksi kertaa yksitoista vuotta. Sitä et voi pysähtyä tähän. Sinut on määrätty menemään eteenpäin. Sinun täytyy päästä perille, ymmärräthän."
XVI LUKU
Herätyskello pärähti soimaan, ja Martin havahtui unestaan niin äkkiä, että heikkorakenteinen ihminen olisi varmasti saanut päänsäryn. Vaikka hän nukkui kuin tukki, hän heräsi heti kuin kissa iloiten suuresti, että viiden tunnin tajuttomuuden tila oli vihdoinkin ohi. Hän vihasi unen tuottamaa unohdusta. Olihan paljon tehtävää, niin paljon elämää elettävänä. Hän tahtoi nurista jokaisesta hetkestä, minkä uni ryösti häneltä, ja ennen kuin kello oli lakannut pirisemästä, hän oli paineen ja korvineen pesuvadissa värähdellen kylmän veden hyväilyistä.
Mutta tänään hän ei suorittanut tavallista ohjelmaansa. Ei ollut mitään keskeneräistä juttua odottamassa hänen kättensä työtä, eivätkä uudetkaan tarinat kolkuttaneet ilmoille päästäkseen. Hän oli lukenut myöhään, ja nyt oli melkein aamiaisen aika. Hän koetti lukea kappaleen Fiskeä, mutta hänen aivonsa olivat levottomat, ja hän sulki kirjan. Tämä päivä saisi todistaa uuden taistelun alun, jonka kestäessä kirjoittaminen oli kokonaan heitettävä. Hänen poveansa jäyti melkein samanlainen ikävä, kuin mikä valtaa ihmisen silloin, kun hänen on lähdettävä pois kotoa ja rakkaitten luota. Hän katsahti käsikirjoituksiin nurkassa. Siitä se johtui. Hän lähtisi pois niiden luota, onnettomien, häväistyjen lapsiraukkojensa luota, jotka eivät olleet tervetulleita minnekään. Hän alkoi penkoa niitä lukien palan sieltä, toisen täältä, mikä häntä enin miellytti. "Ruukkua" hän kunnioitti lukemalla sitä ääneen, samoin "Seikkailua". "Ilo", hänen viimesyntyisensä, joka oli saanut lopullisen muotonsa vasta eilen, mutta pistetty kuitenkin postirahan puutteessa toisten joukkoon, sai osakseen aivan erikoista huomiota.
"Minä en voi ymmärtää", hän mutisi. "Tai ehkäpä ne ovat kustantajat, jotka eivät voi ymmärtää. Näissä ei ole mitään virheitä. He julkaisevat huonompia joka kuukausi. Kaikki, mitä he julkaisevat, on huonompaa … ainakin melkein."
Aamiaisen jälkeen hän pisti kirjoituskoneen kuoreensa ja kantoi sen
Oaklandiin.
"Minä olen velkaa yhden kuukauden vuokran", hän sanoi liikkeen apulaiselle. "Mutta sanokaa johtajalle, että minä menen nyt työhön ja kuukauden päästä tai niille main minä kyllä suoritan sen."
Hän meni höyrylautalla San Franciscoon ja suuntasi askeleensa paikanvälitystoimistoon. "Mitä työtä tahansa, joka ei vaadi ammattitaitoa", hän sanoi välittäjälle, mutta hänet keskeytti uusi tulokas, joka oli puettu hieman keikarimaisesti, kuten työmies, jolla on makua käytellä hienompia vaatekappaleita.
"Eikö vieläkään ketään, hä?" sanoi tulija. "Mutta minä olen tullut saadakseni varmasti jonkun tänään."