Hän kääntyi ja katsahti Martiniin, ja Martin katsahti häneen takaisin huomaten hänen hieman pöhöttyneen muotonsa, verettömät ja kauniit, mutta veltot kasvonsa ja päätti, että ne kertoivat yöllisestä humusta.
"Työtä hakemassa, vai?" tiedusteli toinen. "Mitä te osaatte tehdä?"
"Karkeata työtä, olen merimies, konekirjoitusta — en pikakirjoitusta — voin istua hevosen selässä, tartun mielelläni mihin hyvänsä", kuului vastaus.
Toinen nyökkäsi.
"Tuo kuuluu minusta hyvältä. Minun nimeni on Dawson, Joe Dawson, ja olen etsimässä apumiestä erääseen pesulaitokseen."
"Liian vaativaa minulle." Hymy häivähti Martinin kasvoilla, kun hän oli näkevinään itsensä silittämässä valkeita, hienoja vaatteita, joita naisväki käyttää. Mutta hän oli alkanut mieltyä tuohon toiseen ja siksi hän lisäsi: "Tavallista pesua minä nyt ehkä voisin tehdä. Olen oppinut sitä jokseenkin paljon merellä."
Joe Dawson silminnähtävästi mietti hetkisen.
"Katsotaanpas nyt, tästä me kyllä voimme sopia ja selviytyä ilman muuta.
Tahdotteko kuulla?"
Martin nyökkäsi.
"Se on pieni pesula maalla, kuuluu Shelly Hot Springsille, se on hotelli, ymmärrättehän. Kaksi miestä tekee työn, mestari ja apulainen. Minä olen mestari. Teidän ei tarvitse tehdä työtä minulle, vaan minun johdollani. Tahtoisitteko oppia sitä?"