"En voi. Olen velkaa sen sisarelleni."
Joe päästi pitkän epätoivoisen vihellyksen ja vaivasi päätään selvitäkseen pulasta.
"Minulla on pari juomatoveria", hän sanoi lamaantuneena. "Tulkaa, ehkäpä keksimme siellä jonkun keinon."
Martin kieltäytyi.
"Syljet lasiin vai?"
Martin nyökkäsi, ja Joe voivotteli: "Jospa minäkin olisin sellainen! Mutta jostakin syystä minä en voi", hän lisäsi lievitellen. "Kun minä olen raatanut viikon kuin helvetissä, täytyy minun hieman virkistää itseäni. Ellen sitä tekisi, leikkaisin poikki kurkkuni tai pistäisin tulen nurkan alle. Mutta olen iloinen, että te olette vesipoika. Pysykää aina sellaisena."
Martin tunsi suunnattoman kuilun itsensä ja tuon miehen välillä — kuilun, jonka kirjat olivat luoneet — mutta hänestä ei tuntunut liian vaikealta astua takaisin sen yli. Hän oli elänyt koko elämänsä työväestöluokan maailmassa, ja se toveruus, jota työ synnyttää, oli muuttunut hänen toiseksi luonnokseen. Hän selvitti helposti muuttokysymyksen, joka oli liian vaikea toisen kivistävälle päälle. Hän lähettäisi arkkunsa Shelly Hot Springsiin Joen lipulla. Itse hän ajaisi pyörällään. Matka oli seitsemänkymmentä mailia, ja hän ajaisi sen sunnuntaina ollakseen valmis työhön maanantaiaamuna. Nyt hänen oli mentävä kotiin pakkaamaan tavaroitaan. Ei ollut ketään, jolle olisi pitänyt lausua jäähyväiset. Ruth omaisineen oli viettämässä pitkää kesää vuoristossa Lake Tahoen rantamilla.
Hän saapui Shelly Hot Springsiin väsyneenä ja pölyisenä sunnuntai-iltana. Joe tervehti häntä rajattoman ihastuneena. Märkä pyyhe sidottuna kivistävän otsansa ympärille hän oli tehnyt työtä koko päivän.
"Osa viime viikon pyykistä kasaantui tänne, kun minä olin kaupungissa
hakemassa teitä", hän selitti. "Teidän arkkunne saapui, kuten pitikin.
Se on teidän huoneessanne. Mutta arkuksi se on saakelinmoinen kapine.
Mitä siinä on? Kultakolikolta, vai?"
Joe istui sängynlaidalla, kun Martin purki tavaroitaan. Arkku oli tavallinen pakkilaatikko, ja herra Higginbotham oli verottanut häntä siitä puolella dollarilla. Kaksi nuorakorvaa, jotka Martin oli siihen naulannut, teki sen arkun näköiseksi, ja niiden vuoksi se kelpasi matkatavaraksi. Joe näki vedettävän laatikosta muutamia paitoja ja useita alusvaatekertoja, ja niitä seurasi kirjoja ja vielä enemmän kirjoja.